M.dulor
Uneliasta ja sävelrikasta elektromaalailua Matti Johannes Koivun heleään laulutulkintaan yhdistelevä Sairio Shoreline Pathway oli epäsuorasti Desibelin tulevia tähtiä metsästävässä tähtäimessä jopa ennen nimenjulkistusta. Parin vuoden takainen Enne -eepee esitteli jo melankolisen, haaveellisen laulun ja konevelho t:n brittiläishenkiset dub- ja konebiittitaustat, joiden varassa myös Lahja toimii. Jo avausraita Liisankadulle tarjoilee samaan aikaan menevää ja utuisen eteeristä koneilua unisesti pilvenreunalta tarkkailevalla tarinankerronnalla. Pelkistetympi Planeetat vie tyylittelyä entistä ”pilvisempään” suuntaan, pehmeäiskuista kuin pumpulitikulla rummuttaessa. Biiseistä triphopahtava nimibiisi sekä mukavasti puhallinsoundeilla puuteroitu päätösraita Kuljen, kuljen toimivat minun korvaani parhaiten. On hienoa, että tällaista hiphopin, ambientin, popin ja elektron tyylitietoista sekoitusta kuullakseen ei tarvitse enää ajatuksen tasolla matkustaa edes Norjaan asti. Kaunista, pehmeää ja juoksevaa. Ei kuitenkaan aivan väräytä selkäpiitä, ehkä musiikkimatkailu on hiukan liiankin ”riskitöntä”?
Linkki: www.sairioshorelinepathway.net
Päivämäärä: 10.02.2005
Lukukertoja: 2336