Bad Afro

Kuluvan vuosikymmenen alussa esille nousseista kotimaisista rokkipumpuista turkulainen Sweatmaster on ehkä se kaikkein lahjakkain. Jos aitoja oikovaa lajittelua haluaa tehdä, on The Flaming Sideburns päämäärätietoisin, Boomhauer hulvattomin ja The Mutants arvaamattomin, mutta Sweatmasterilla on kokonaisuus – biisit, livemeininki ja asenne – kaikkein parhaiten hanskassa. Tästä käypä osoitus on bändin uusi Tom Tom Bullet-pitkäsoitto.

Vaikka Sweatmaster on jo pari vuotta sitten tasokas trio, on selvää kehittymistä tapahtunut (jotkut tiukan linjan fanit voivat toki kutsua sitä taantumiseksi). Pahimmat ylilyönnit ovat karsiutuneet ja Sweatmasterit ovat saaneet aikaisemmin varsin yksioikoiseen palettiinsa lisää sävyjä. Kuten levyn mukana tullut saatekin kertoo, on ”yhtye The Kid-kappaleella pyrkinyt niin lähelle balladia kuin Sweatmaster pääsee (eli ei siis hirmuisen lähelle”. Mutta silti, bändin jätkät ovat ilmeisesti oppineet, ettei vaihteistoa tarvitse aina huudattaa vitosella – vähemmälläkin pääsee ja minun näkökannastani aivan yhtä tehokkaasti. Itse asiassa The Kidillä kolmikko kuulostaa hetkittäin jopa Queens Of The Stone Agelta – vertaus, jota ei aivan ensimmäiseksi Sweatmasteriin yleensä liitetä.

Tom Tom Bulletin huimin veto on kuitenkin Dirty Rabbit, jossa Chuck Berryn ja Rolling Stonesin luomat rock-traditiot yhdistyvät vokalisti Sasu Mykkäsen irtonaiseen tulkintaan. Vaikka Dirty Rabbit onkin Mykkäsen taidoista paras esimerkki, ei se missään tapauksessa ole ainoa, sillä mies intoutuu mikin äärellä hämmästyttäviin suorituksiin pitkin levyä. Videobiisi Song With No Words, eka maistiainen Maggots ja nokkelasti nimetty Evolution Never Came This Way ovat kaikki ensiluokkaista vuosikertaa ja todistavat, että maamme tämän hetken tiukimman rock-retkueen viittaa voidaan alkaa sovitella turkulaisen jätkäkolmikon ylle – jos se ei siellä suunnalla jo ollut.