Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 29 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

ShamRain: Someplace Else
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Firebox

Vuoden 2003 lopulla debyyttilevynsä Empty World Excursion julkaissut, ja desibelin valokeilassakin käväissyt kotimainen ShamRain on kuluneiden puolentoista vuoden aikana vaihtanut levy-yhtiötä ja kasvanut yhdellä jäsenellä. ShamRainin musiikkiin nämä muutokset eivät ole onneksi juurikaan vaikuttaneet, ainakaan negatiivisessa mielessä. Yhtyeen tyyli onkin edelleen vuoroin melankolisen tummaa ja eteerisen kaunista, vuoroin taas puhtaammin dark rockaavaa ja suorempaa. Uusi jäsen on toiseen kitaraan tarttunut Mikko Kolari, joka hoitaa samalla akustiset kitaraosuudet. Samalla musiikki on muuttunut helpommin lähestyttäväksi, kiitos rahdun verran lisääntyneen kitaravetoisuuden sekä tasapainoisemman äänimaiseman.

Vaimeasti käynnistyvä, miltei intromainen Into Nothingness johdattaa kuulijan ShamRainin maailmaan, Mika Tauriaisen herkän ja tunnetta tihkuvan äänen toimiessa oppaana. Seuraavana soivat Still Aeon ja To Leave edustavat pitkäsoiton tarttuvinta osastoa, jossa sellaisten nimien kuin The Cure ja Anathema ilmaan heitteleminen ei ole lainkaan vastuutonta. Kaikkein kirkkain hetki on kuitenkin vielä hyvän matkaa edessäpäin, sillä puolessavälissä kuultava Slow Motions on se levyn todellinen mestariteos jossa kaikki vain loksahtaa täydellisesti kohdalleen.

Surumielisten kitararaitojen vastapainoksi on tarjolla vielä huomattavasti ambientmaisempia ja rauhallisempia raitoja. Nämä surun kauneudessaan lähes pakahduttaviksi kasvavat leijailut rakentuvat vielä selvemmin koskettimien ja Tauriaisen äänen saumattomaan yhteistyöhön, muiden soitinten jäädessä yleensä suosiolla taustatukijoiksi. Näistä seesteisimmistä raidoista etenkin alkupuolella kuultava Aura ja suorastaan viiltävän kauniin melodian varaan rakennettu A Woeful Song iskevät koukkunsa todella syvälle.

ShamRain on pienillä muutoksilla ja sävyjen vaihdoksilla onnistunut luomaan todella vahvan seuraajan debyytilleen. Ensimmäistä levyä vaivanneet lastentaudit ovat nyt takanapäin, ja oma tyyli ja idea on nähtäväna selkeämpänä kuin koskaan. Tästä on hyvä jatkaa surutyötä.

Linkki: ShamRain
Päivämäärä: 27.05.2005
Lukukertoja: 2226


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

ShamRain

Unenomaista, eteeristä ja kauniin tummaa rockia.

"Sellaista eteeristä ja melankolista matskuahan se on. Suhteellisen paljon mahtavan kuulosia syntikoita, jotka tuo sellaista tiettyä ilmavuutta ja leijuvaa tunnetta musaan. Ensiluokkaista murjotusmusiikkia, kuten eräässä arviossa sanottiin."

Mika Tauriainen - laulu
Matti Reinola - basso ja koskettimet
Janne Jukarainen - rummut
Kalle Pyyhtinen - kitara
Mikko Kolari - kitara

Kotisivut: www.shamrain.net

(Päivitetty 30.12.2007)
Levyarviot:
Goodbye To All That

17.11.2007
Arvostelijana Mika Roth
Deeper Into The Night (ep)

09.04.2006
Arvostelijana Mika Roth
Someplace Else

27.05.2005
Arvostelijana Mika Roth
Empty World Excursion

05.01.2004
Arvostelijana Mika Roth

Ajankohtaista:
ShamRain uusien tuulien ja haasteiden äärellä

08.01.2008


Valokeilassa:
ShamRain - melankolisia maisemia sielukkaalla otteella

25.05.2004