SPV

Yli 30 vuotta toimineen Motörheadin uralle ei mahdu montaa musiikillista seikkailua. Hakemalla hakien voi nimetä esimerkiksi vuoden 1986 Orgasmatronin, jolla poljento oli totuttua raskaampi ja konemaisempi, mutta tämänkin Lemmy on pannut tuottajan syyksi. Voi myös huomauttaa, että 90-luvulla levyille alkoi ilmaantua hitaita "balladeja", kuten 1916.

Nämä jäljet kuuluvat myös 19. studioalbumilla Kiss of Death, mutta olennaisesti bändi veivaa sitä samaa blues-pohjaista, punkahtavaa hard rockia kuin Motörhead -debyytillään. Varsinkin eroja vuoden 2004 Infernoon saa hakemalla hakea. Avausbiisi Sucker on hyvin perinnetietoinen kaahaus, samoin kuin muutama seuraavakin. Vaihtelua tuo vasta God Was Never on Your Side, "power ballad" -kaavan uskollisesti toteuttava biisi, joka toisenlaisilla sanoituksilla olisi ollut varma hitti pari vuosikymmentä sitten. Ei se nytkään huonolta kuulosta.

Jälkipuolisko on epätasaisempi, mutta sillä ovat myös levyn pari iloista yllätystä. Mainio Christine on poljentonsa 50-luvulta lainaavaa rock´n´rollia Motörhead-filtterin läpi tulkittuna. "Christine / I just wanna jump her bones all the time..." Toinen sykähdyttävä pala on Kingdom of the Worm, jonka painostava raskaus ja konemaisuus vievät ajatukset jonnekin Orgasmatronin seuduille. Päätösbiisi Going Down on myös levyn ehdotonta kärkeä.

Jonkin osan Motörhead-katalookista jo omistavat eivät tätä levyä erityisesti tarvitse, ja ensihankintaa tekevän kannattaa ennemmin valita jokin bändin viidestä ensimmäisestä levystä. Mutta jos käytti rahansa Kiss of Deathiin, voi lohduttautua sillä, että ne olisi voinut hassata johonkin paljon, paljon huonompaankin.