Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 25 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Getawaycab: Dancing With Thieves (ep)
Arvioija: Ilkka Valpasvuo
Arvio:

Kauhajoella vuonna 2002 perustettu indie rock-yhtye pistelee tällä viiden kappaleen omakustanteellaan hienosti väreilevää rokkia, joka kasvaa heleästä pohdiskelusta vyöryvään valliin ja tarvittaessa ihan sinne huutoon asti. Remember The Days?:illä viehättää kasvavasti junnaavan soiton tyylikkyyden lisäksi erityisesti laulaja-kitaristi Henri Koskiniemen silittelystä falsetin kautta ärjyntään ulottuva laulu. Voisikin vaihteeksi sanoa, että tällä bändillä laulu on selkeitä vahvuuksia. Getawaycabin hillitty ja kepeä uhkaavuus, joka hetkittäin purkautuu päällekäyvään raivoon, toimii hyvin. Esimerkiksi The City Sleeps ja mätkivämmin annosteleva Roads Apart ovat oman lajityyppinsä suoraselkäisiä edustajia, joilla ei ole hirveästi hävettävää ison maailman tekijöiden rinnalla. Toki hyvistä pohjista voisi vielä koittaa puristaa hiukan omaperäisempiäkin sävellyksiä ja todellisia koukulla niskasta nappaavia killereitä, mutta pohjatyö alkaa olla sillä asteella, että moisia voi rauhallisin mielin jäädä odottelemaan.

Linkki: www.getawaycab.com
Päivämäärä: 27.11.2006
Lukukertoja: 3957


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Getawaycab

Kauhajoella vuonna 2002 perustettu indie rock-nelikko.

Kotisivut: www.getawaycab.com

(Päivitetty 06.01.2007)
Levyarviot:
Dancing With Thieves (ep)

27.11.2006
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo

Valokeilassa:
Getawaycab - komeampi kuin Hasselhoff

06.01.2007