Discordia: Utopia Perfection
Julkaistu: 31.03.2007
Arvostelija: Janne Kuusinen
Millimalli ky (Ltd)
Helsinkiläis-espoolainen Discordia esitti luovaa, lupaavaa satsia esikois-ep:llään ”On A Thin Rope” vuonna 2005. Nyt pitkäsoiton myötä lupaavuus on eskaloitunut hyvin mielenkiintoiseksi, kunnianhimoisaksi sävelkieleksi, johon kieltämättä voi yhdistää lehdistötiedotteen termin ”Progressiivisen rockin uusi aalto”. Yhtye pyrkii irti paitsi progelle tyypillisestä yliteknisyydestä, myös 70-luvun nostalgiasta. Kokoonpano pyrkii toimimaan 2000-luvun hengessä. Bändin Primus Motor on vocalisti, visionääri, musiikkitieteilijä Tero Väänänen. Uutena elementtinä kokoonpanossa toimii (ja toimii!) Riikka Hänninen, eräs maamme puhdasäänisimmistä nicelaulajista. Se, ettei ihan everyday-pohjalla olla liikkeellä tällä levyllä, kuvastuu ym. aisaparin ”sivuinstrumenteista”: Väänäsellä se on bassoklarinetti, Hännisellä tinapilli.
Suurimmalta osin Väänäsen ja kitaristi Antti Tolkin kynäilemä ohjelmisto tasapainoilee sen “oikean” progen, rockin ja jopa metallisten sävyjen kaikuisalla ei-kenenkään-maalla häkellyttävän mallikkaasti ja luontevasti. Aiheissa liikutaan nuorella & vihaisella, fantasiavivahteisella patsastelupohjalla, jota ryydittää hienovireinen huumori sekä itseironia. Proge on valjastettu rengiksi, ei korotettu isännäksi, mikä on omiaan tuomaan tälle musiikille hyvinkin valveutunutta, muttei silti besserwisseröivää kuulija- ja kannattajakuntaa. Osa heistä ehkä ikävöi YUP:n varhaistuotantoa, osa on vain uteliaita. Discordian musiikki iskeytyy kiintoisalle, kartoittamattomalle, tavallaan riskaabelille musiikilliselle maaperälle, jossa eri tyylien synteesi toivottavasti kutsuu kuulijat luokseen yli tyylirajojen, tällä ala-ala-ala-genrejen jumalanhylkäämällä vuosituhannella.
Ehdottomasti on mainittava erikseen suurin omintakeisuus. Mielestäni Discordian kappaleissa kuultaa läpi 1900-luvun taidemusiikki. Etenkin lauluosuudet sisältävät kuulijalta paljon vaativia elementtejä, hankalia intervalleja. Hurjimmillaan liikutaan modernin oopperan kentällä sen verta, että lupaan bullakahvit sille, joka tätä äänitettä hississä, hetkelmäradiossa tahi yhteislaulutilaisuuksissa kuulee.
Sisäpiirin tietoa paljastettakoon myös hieman. Väittäisin nimittäin, että levyn kappaleiden omaksuttavimmissa/popimmissa elementeissä manifestoituu Väänäsen mieltymys Queenin musiikkiin. Apinoinnista ei tietenkään ole kyse, mutta jonkinlainen kviinmäinen spektaakkelimaisuus on onnistuttu imemään Discordia-saundiin. Ehkä alitajuista, ehkä ei, mutta mitäpä tuosta, kun kyseinen mauste kerran maustaa.
Kontrolloidusti levottomanräikeät kannet kuvastavat kiitettävästi sisältöä. Läpinäkyvästä kotelonreunasta vahingossa kurkkaamaan pääsevä bändin jäsen (onko hän se “Liipas Lipas”?) tuo sekaan hieman tahatonta komiikkaa, mutta väri-iloittelu on silti kokonaisuutena paitsi tinkimätöin, myös kiehtovasti ristiriidassa nykyisen, rockin mustaan väriin mieltävän stereotyyppimielikuvan kanssa. Evästykseksi kuitenkin jatkossa, muillekin: oikolukekaa ja -katsokaa aina. Kaikki. Moneen kertaan.
Discordia tekee sen, mikä on oikein, eli kaulii, kääntää ja kyseenalaistaa elitistien kikkailumusiikin hykerryttävällä tavalla.
Discordia
"Helsinkiläinen hyvää rock-musiikkia soittava yhtye, jonka tuotannon monet lukevat progressiivisen musiikin lahkoon."
Linkki:
facebook.com/discordiamusic
(Päivitetty 16.5.2021)
Kommenttien keskiarvo:
Minun on pakko eräänä levyn tekijänä ilmoittaa, että tekstiliitteessä olevat tekstivirheet on korjattu ja uusi painos saapunut! Eli oikoluku tapahtui kuin tapahtuikin... Virheellisen tekstiliitteen saaneilla on oikeus pyytää meiltä korjattu kappale.
Vaan olipas hieno ja näkemyksekäs arvostelu Janne 6sinen:lla!
-fäänä
Virheellisen tekstiliitteen saaneiden kannattaa ennemmin säilyttää ja cherishata kyseinen liite tulevaa keräilyarvoa ajatellen & ahnehtien, eiksje!