Valkeakoskilainen Halla länttää saapuvillemme jo toisen lyhärin kuluvan vuoden ratoksi. Edelleen Noora Määtän laulun johtamasta melankolisesta särörockista nousee vahvasti mieleen jo kuopattu Minerva. Tilapäisesti nelikoksi kutistunut yhtye maalaa kauniin melankolisesti tummalla siveltimellä kuulasta melodiaa, kuulostaen edelleen osuvasti nimensä mukaiselta musiikilta. Biiseistä kahdella eri versiolla mukana oleva Kosketa pitää eniten sisällään koukkuja ja ainesta bändin hitiksi. Hiukan rauhallisemmin väreilevä Valheita/Totuuksia analysoi biisien aiheena pyöritteleviä ihmissuhdekiemuroita filosofisemmin, Haurasta kuorta yhdistelee kaikuisaa korkeaa kaarta säröiseen runttaukseen melkoisen toimivasti.

Sinänsä Hallalla on pullat ihan hyvin uunissa. Suurimmat ongelmat tulevat persoonan kanssa, vastaavaa ankarailmeistä tummaa melodiarokkia kuitenkin tehdään Suomessa jonnin verran paljon. Mikäköhön moiseen syynä, muutenkin on turhan synkeää... Tokihan toimivalla naislaululla vastaavaa ei vieläkään tehdä mitenkään hirveästi, joten tilaa kyllä on. Mutta esimerkiksi jo mainitulla Minervalla oli etunaan hiukan vahvempi biisimateriaali. Vaikka pitkäsoitollaanhan hekin rokkasivat välillä ilman sitä tummaa tiukkuuttakin… Hallan kohdalla toivoisi sitä kaikkein perustavinta laatua olevaa lisäystä – iskevämpiä biisejä. Nyt alkaa olla jo perusteet ja valittu soundipolitiikka hallussa.