Helsingin suunnalla musiikkiaan luova kolmen miehen yksikkö Pää aloittaa tämän viiden kappaleen omakustanteisen lyhärinsä aika syvissä vesissä uivalla pianomelodialla, jota laulun alkaminen ei oikeastaan vie kovinkaan kauas. Entistä pianovoittoisempi, vinosti junnailevan kierohko soitanto nostaa edelleen jossain mielessä mieleen mm. Sydän, sydämen, jonka takia yhteistyö kyseisen yhtyeen Tuomas Skopan kanssa tälläkin levyllä on melkoisen luonnollinen ja oikea valinta.

Erotuksena aiempaan Päähän ja myös Sydämeen on entistä harmonisempi ja jopa unisen ja viipyilevän oloinen kaava, jossa pianonäppäilyn vahva käyttö käsi kädessä (hetkittäin jopa kuin ”progemetalli kohtaisi hauraasti trip hopin”-mausteisen) leijailevan tummailun kanssa vakuuttaa. Pää ei hötkyile, vaan auraa kiireettömästi mutta kiivaasti tummissa ja syvissä vesissään. Kaavassa on koko ajan vahvasti mukana myös se uhka siitä säröräjähdyksestä ja välillä soitto lähteekin laukkaamaan transsissa. Kolmikon tumma psy/proge/vino-indie/taiderock/särölaukka kiteytyy levy levyltä parempaan suuntaan. Samoin tämä levy näyttäytyy ikään kuin yhtenäisenä teoksena, joka kiihtyy loppua kohden. Silti sama ”massiivinen pienuus” – painostavan hiljaisuuden, mollimelodian ja milliä vaille purskahtavan särön leikki – jatkuu aika samoilla tasoilla alusta loppuun.

Yksittäisinä kohokohtina esiin nousee Ei muotoa raidan särön mahtava käyttäminen, A4:sen trancemainen tiluttelu-alku ja särölaukan tumma tinkimättömyys sekä Kummituksen trip hop-jumituksen kasvatus akustisvoittoisen jammailun kautta melkoisen korkeakaariseen, mutta herkähköön jyrään. Heti alusta alkaen kiivaan Vain kuolleet kalat uivat virran mukana -biisin mahtaviin sävynvaihdoksiin päästäessä alkaa Pään junnaus olla jo lunastanut paikkansa yhtenä vuoden mielenkiintoisimmista tulokkaista. Vaikka bändin kaava ei sinänsä ole täysin uusi tai ennen koluamaton, alkaa kolmikko olla aika hyvin asiansa ytimessä.