Pretty Little Hairdo

Vantaalainen 2004 kasattu Circusfolk on omien sanojensa mukaan syntynyt vastalauseeksi kaikelle nykyeetteristä leijailevalle tasapaksulle harmaalle hutulle. Sanojensa takana yhtye seisookin, sillä harvemmin mitään levyä on alusta asti yhtä nautinnollista kuunnella kuin yhtyeen ensimmäistä Making Faces -pitkäsoittoa. Heti ensimetreillä vastaan tuleva kysymys onkin, että onko levy vain tässä tapauksessa osunut oikean ihmisen kouriin, sillä musiikillisten vaikuttajien lista on pitkä ja ihailtava: Porcupine Tree, Yes, King Crimson, Rush, Mew, Von Hertzen Brothers, Kingston Wall…

Pitkän luettelon mainitsemiseen on syynsä. Circusfolk on yksi niistä harvoista yhtyeistä, joka vaikuttajansa listattuaan onnistuu myös hämmästyttävästi kuulostamaan jokaiselta heistä. Toisena raitana seisova If tuo heti mieleen Porcupine Treen, mutta jo ennen kahden minuutin rajaa nykivä kitara-rumpu -yhdistelmä on kuin alleviivattu viittaus mm. tanskalaisen Mew´n suuntaan. Eikä sekoitelmassa ole ainuttakaan aukkoa, biisi toimii kerrassaan loistavasti.

Hämmentävä progressiivisen musiikin kunniaparaati jatkuu heti seuraavassa Step Awayssa, jonka väliosa on kuin genren sääntökirjan mukaan sävelletty. Kitarat saavat enemmän särmää, mutta puhtaille särösoundeille ei vahingossakaan antauduta. Melodiat harhailevat tyypillisellä skitsofreeniselta kuulostavalla asteikolla, joka varmasti kuuluu progressiivisen rockin käyttämän ”Musiikin teoriaa Helvetistä” -kirjasarjan avauslukuun.

Loppulevy jatkaakin samaa rataa omalla kiinnostavalla tavallaan. Liian vaikeasti lähestyttäväksi musiikki ei missään vaiheessa muutu. Levylle puskevat vuoroin aggressiiviset kitarariffit ja akustiset heleät soundit, välillä taas uiskennellaan ennakkoluulottomasti jazzahtavien piirteiden sekaan. Kauneutta albumin biisitarjontaan tuo Mew´n Special -hittiä välillä kunnioittavasti muistuttava Haven, joka katkaisee jatkumon juuri sopivalla herkkyydellä. Rhubarbed Wire taas yltyy muistuttamaan etäisesti Carpark Northin parhaita hetkiä rockimpana versiona.

Tiedä sitten mitä kompetentimpi progeilija tästä tuumaisi, mutta tältä suunnalta ei pahaa sanottavaa juuri ole. Jos massasta haluaa jollakin tavalla erottua ja on kykenevä perustamaan Circusfolkin kaltaisen yhtyeen, niin suosittelen ehdottomasti tekemään niin. Tämän myötä eetterin harmaaseen huttuun on syöpymässä häivähdys purppuraa.