Texicalli

Johanna Iivanaisen ääntä kuuntelee edelleen mielellään. Onkohan siinä syy miksi aiemmin pelkällä 1N-nimellä toiminut yhtye on nostanut Iivanaisen nimen omansa eteen? Samalla aiemmin elektronisemman popin parissa liikkunut yhtye on siirtynyt täysin akustisen ja juurevan popin pariin. Sähköt on poikki, onneksi on kynttilöitä ja kepeä olo. Iivanaisen heleä laulu ja 1N:n pienesti kauniit sovitukset luovat sellaisen hieman jazz-popahtavan vaikutelman, suomirockin kentästä verrokkina voisi tarjoilla Scandinavian Music Groupia joka myös tuoreimmallaan liikkuu melkoisen kevyesti, maustaen melankoliaa valoisalla hymyllä.

Vaikka yhtye on vaihtanut tyyliään isolla kädellä, ei se kuitenkaan ole hukannut taitoa tehdä koukukkaita ja tasapainoisia, pop-melodisia kappaleita. Akustisempi ilmaisu korostaa 1N:n letkeyttä ja irtonaista otetta. Heti avausraidalla Perillä Iivanaisen laulu saa lopussa tuekseen vielä kauniin lapsikuoron. Mikä viestii myös siitä, että vaikka perusjuttua tehdään aika arkisen riisutusti, ei siihen epäröidä tarpeen mukaan lisäillä mausteita. Silti kaikkein parhaimmillaan yhtye on Pieneen tilaan tapaisten ”asian ääreen pysähtymisten” parissa. Kun bändissä kerran on taitava laulaja, sille kannattaa antaa tilaa.

Outoja maita on alusta loppuun erittäin miellyttävää kuunneltavaa. Raukea, kaunis ja tasapainossa etenevä melodinen pop piirtää mukavan aurinkoisen maiseman, missä ei ole kiire eikä vaivaa stressi. Toki myös melankolisempia värejä löytyy myös, kuten unisella Muukalaisia tarvitaan. 1N ei kuitenkaan lähde mihinkään vetistelyyn, vaan hoitaa vakavammankin pohdiskelun mukavan tyylikkäästi ja märehtimättä. Lähes kohtalokkaasti maalava Ihon ikävä ja kiireettömästi hymyilevä nimibiisi nousevat ainakin tässä vaiheessa esiin, mutta selkeästi heikompia raitoja levyltä ei oikeastaan löydy. 1N on siis vähintään yhtä hyvässä iskussa tällä uudella ilmeellään.