Helsinkiläisen indie-yhtye Underdogsin vertauskuviksi kelpaa hyvin kotimaisista yhtyeistä Underwater Sleeping Society pehmeän melodisuuden ja hiukan samanhenkisen laulutyylin takia sekä ulkomaisista esimerkiksi Mew´n laajakangaspop. Haikeus, polveilevuus ja eeppisyys sekä herkkyys leimaavat niin kitaravetoista soittoa kuin Jukka Paajasen puolitukahtunutta laulua. Kappalemateriaali on tasapainoisen harmonista kaikesta maalailustaan ja vaeltelustaan huolimatta – kasvatukset ja siirtymät ovat pehmeitä ja sulavia. Pehmeyden ohella yhtye todistaa Sister Soldierilla pystyvänsä myös hiukan särmikkäämpään askellukseen. Herkkyyttä kipakkuus ei silti häivytä. Ja jos puhutaankin kitarapopista, niin kyllä Henrikki Tiaisen kosketinmaalailut ovat erittäin tärkeä rakennuspalikka yhtyeen kokonaisuudessa.

Yhtyeen tuore viiden kappaleen omakustanteinen EP jatkaa samalla vahvalla linjalla mitä nuorelta yhtyeeltä on jo tähän mennessä tottunut odottamaan. Kappalemateriaali on alusta loppuun asti erittäin harmonista, kaunismelodista, rikassävyistä ja pehmeydestään huolimatta myös hyvin etenevää. Yksikään levyn viidestä yksittäisestä teoksesta ei jää riman korkeasta tasosta. Toisaalta sellaista yksittäistä iskua, johon palaisi aina vaan uudestaan, ei myöskään löydy. Toisaalta levy avautuu jatkuvasti paremmin ja voi olla että edellisen lauseen ”puute” tulee vielä korjautumaan useamman sävellyksen kohdalla. Joka tapauksessa, Underdogs on yksi kotimaisen kitarapopin tasokkaimpia. Pitkäsoittoa sopisi jo odotella.