Spinefarm

DragonForcesta on muodostunut musiikkimaailmassa äärimmäisen nopeuden ja teknisen osaamisen ruumillistuma. Tästä monikansallisesta ryhmittymästä on povattu omaperäisyytensä ansiosta jopa powermetallin pelastajaa ja uudistajaa, mutta parasta mihin bändi on toistaiseksi pystynyt, on Through the Fire and Flames -biisin pääsy GuitarHero-pelin haastavimman biisin asemaan. Nyt neljännen albuminsa myötä DragonForce kiinnitettiin Spinefarmille, joten bändin jalansija Suomessa lienee kasvamaan päin. Musiikillisten ansioiden puolesta en kuitenkaan sen suurempaa menestystä lohikäärmevoimalle soisi, sillä ainakin tämä tunnin mittainen paukku on tietyllä tavalla varsin epäonnistunut tekele.

Järjetön ilotilutus starttaa heti, kun levyn lyö soimaan. Kitaristikaksikon Herman Li - Sam Totman taitojen edessä ei voi kun nöyrtyä, ja onpa levylle onnistuttu säveltämään pari komeaa kertosäettäkin. Kertsien perään kuitenkin kuullaan hillittömiä välisoittoja, kun kuusikielisistä alkaa kirvota koskettimia unohtamatta mitä mielikuvituksellisimpia lead-osuuksia, ja kun soolojen pituuksissa ei säästellä tippaakaan, biisit paisuvat kuin nykyajan nuoriso ja rakenteet puuroutuvat pahasti. Huomio on yksinkertaisesti aivan liikaa nopeiden soolojen raapimisessa, kun kertsien ja rehellisten riffien tekeminen kuuluisi olla se juttu, mihin bändin pitäisi sävellyskynänsä osoittaa. Erottuuhan DragonForce massasta, mutta yksinkertaistamisen lampun olisi aika jo syttyä, sillä biisit toimisivat varmasti paremmin tiiviimpinä ja yksinkertaisempina. Vaikka se bändin "juttua" ehkä tappaisikin, näistä seitsemänminuuttisista biiseistä voisi ihan hyvin karsia pois kaksi - kolme minuuttia tilua.

Avausbiisi Heroes of Our Time onnistuu säilyttämään kuulijan mielenkiinnon alusta loppuun ja kun kertsikin toimii, biisiä tulee varmasti kuunneltua jatkossakin. Heartbreak Armageddonista taas löytyy albumin paras kertosäe ja muutenkin kyseessä on levyn ehjimpiä kokonaisuuksia. Toisesta päästä voisi nostaa esiin balladimuotoisen A Flame For Freedomin, joka on sitä kuuluisaa euroviisuheviä isolla E:llä, karmeaa! Loppulätty onkin käytännössä sitä samaa, nopeaa peruspower-jyystöä heikoilla koukuilla, mitä nyt vastaan saattaa tulla jänniä kikkoja thrash-fiilistelyistä tango-flirttailuun. Ultra Beatdown on siis levy, jossa päähuomio on kiinnitetty vääriin asioihin. Tätä menoa DragonForcen menestyksen salaisuus, äärimmäinen soittotaito ja -nopeus, koituvat bändin kohtaloksi.