Osmose Productions

Ranskalainen metalli on pitkään ollut pienoinen naurunaihe, mutta niiden muutamien varteenotettavien rinnalle on hiljalleen nousemassa uusia potentiaalisia nimiä. Phazm hyökkää tälle saralle toisella levytyksellään. Tyyli on melko suoraan Entombedin ja Ninen välimuoto - suppeasti ilmaistuna death ´n rollia. Resepti ei ole omaperäisin, mutta oivalliset sävellykset ohjastavat poppoon pois turmion tieltä.

Yrmäkkä riffittely, toiston välttäminen ja menevät biisit ovat ranskalaisten ehdoton vahvuus. Ensimmäisenä esimerkkinä otettakoon kolmosraita Damnation. Sen säkeistön rockabilly-henkisen grooven parista siirrytään sujuvasti rujoon deathiin. Homma toimii täydellisesti ilman copy/paste -tunnetta. Mucho Mojossa käytetään samaa kaavaa sillä erotuksella, että säkeistö on puhelaululla ja puhtaalla kitaralla hyvinkin letkeä. Kertsi veivaa puolestaan hämmentävän lähellä jopa viikatemaisen rautalankarokin kenttää. Pulisongit suhisevat tuulessa ja hiekka narskuu bootsien alla. Mutta vain hetken, sillä The End heittää kuulijan jälleen kohti kuolometallin syövereitä.

Phazm poistaa osan niistä hymähdyksistä joita kuulee kun ranskalainen metalli otetaan puheenaiheeksi. Ihan täysosuma Cornerstone Of The Macabrekaan ei ole johtuen muutamasta väliinputoajasta ja niiden seurauksena ehkä asteen verran liian pitkästä kestosta. Levyn pariin huomaa kuitenkin palaavansa mielellään ja se on luonnollisesti hyvä merkki. Oui!