Fat Cat

Pienieleisellä laulaja-lauluntekijä-pohjaisella musiikilla pystyy parhaimmillaan tavoittamaan sellaisia tunnetiloja, mihin monilla muilla musiikin lajeilla ei ole mitään asiaa. Toisaalta, tässä tyylilajissa on erityisen helppoa hautautua pikkunättiin mitäänsanomattomuuteen, kaikki on lopulta kiinni vain ja ainoastaan materiaalin vahvuudesta. Nyt käsittelyssä oleva Gregory & the Hawk onnistuu kurottamaan tämän rajan paremmalle puolelle, vaikka mitään maata mullistavaa ei levyllä kuullakaan.

Newyorkilainen Gregory & the Hawk on yhtä kuin Meredith Godreau-niminen heleä-ääninen naislaulaja, jota täydentää tarpeen tullen joukko muita soittajia. Moenie and Kitchi -albumilla bändi koostaa yllättävän vaihtelevaa kudelmaa höyhenenkeveistä herkistelyistä aina voimakkaaksi kasvavaan kitaravalliin asti. Valtaosalla levyn kappaleista onkin mukana perinteinen bändikokoonpano, jota lisäksi ryyditetään tarpeen tullen niin puhaltimilla kuin muillakin kuorrukkeilla. Aika ajoin suureksi kasvavasta äänimaailmasta huolimatta perusvire on hienosyinen ja akustinen, jopa kotoisan lämmin. Vertailukohtia on helppo hakea P.J. Harveysta tai norjalaisesta Ane Brunista etenkin levyn herkempien biisien kohdalla.

Meredithin kitaransoitossa on lisäksi jotain, mikä muistuttaa Nick Draken ilmaisuvoimasta, esimerkiksi August Moonin voimakkaan elinvoimaisessa näppäilyssä ja sitä seuraavan Doubtfulin pienen pienessä alkukuvioinnissa. Massiivisimmilleen bändi nousee kappaleessa Ghost, joka kasvaa puhaltimien mukana niukkuudesta aina lähes pastoraaliseksi, ainakin singer-songwriter-mittakaavassa tarkasteltuna.

Moenie & Kitchinkin ongelma on kuitenkin ajoittainen tasapaksuus, jotkin kappaleet soljuvat läpi tuottamatta sen suurempia säväyksiä kuulijassa. Miksikään todelliseksi helmasynniksi tämä ei kuitenkaan nouse ja kokonaiskuvaksi jää todella onnistunut kokonaisuus ja kiintoisa tuttavuus.