Suomiräbä on uusi iskelmä. Yleensä toimivan lainatulle ja sämplätylle rytmipohjalle rakentuva sanailu antaa toki mahdollisuuden tee-se-itse-miehille ja –naisille sekoitella sanallista pakkaa avoimemmin kuin mitä kulttuuri on ollut iskelmäpuolella. Silti aivan turhan monta kertaa räpäytys vertautuu siinä iskelmähuttuun ettei jengillä vaan oikeasti ole mitään sanottavaa. Toisessa keskitytään siihen parisuhdekiemuraan, rakastumiseen ja etenkin sen rakkauden lakoamiseen. Räpissä taas jauhetaan loputtomasti kynsien näyttämisestä, ”vaikeasta” lapsuudesta, kasvusta ja myös kuinka se joku ihana löytyy siihen viereen. Ja Ferrarit ja viistoista muijaa kainalossa, räppilaiffii…ihan varmaan. Ja siihen sekaan tuhansia ja taas tuhansia lauseita miltei vailla päätä ja häntää.

Alavudelta kotoisin oleva Kid1 on tyyppiesimerkki. Jauhetaan loputtomasti enemmän ja vähemmän riimeiksi taipuvia latteuksia ilman sen kiinnostavampia aiheita tai ”laineja”. Ulosantinsa ja meiningin juhlavuuden puolesta Kid1 vertautuu jossain määrin jopa muutaman vuoden takaiseen teinirakettiin Pikku G, vaikka herralla onkin kymmenisen vuotta enemmän ikää kuin herra Vähäkainulla oli huipulla ollessaan. Tarttuvat kertsit ovat yksi juttu jolla nousta suomiräbän perushutun yläpuolelle. Toinen olisi sanoma ja kyky tuoda se jotenkin persoonallisesti esiin – joko erikoisella tavalla sanailla tai kirjoittaa tai molempia. Kolmas olisi sitten oikeasti joukosta eroava musiikillinen ilme. Mitenkään erityisen persoonalliseksi ei voi kehua Kid1:in sanomaa, blaastia eikä myöskään taustojen juhlallisen kuulasta kosketinmaalailua.

Rap on parhaimmillaan modernia runoutta. Tässä kohtaa sanailu on lähinnä vaivaannuttavaa vaikkei Ykköskidi edes ole sieltä kaikkein pahimmasta päästä. Musiikin tosikkomaisuus yrittää kai tuoda homman esiin ”aitona” ja rehellisenä itsensä esille tuomisena. Sitä se toivon mukaan onkin, mutta hieman rennompi ilme voisi tuoda kokonaisuuteen enemmän potkua ja jopa sellaista groovea mille itse koen ”rytmimusiikin” olennaisesti rakentuvan. Tämä nyt vaan on alusta loppuun niin perusyksitoikkoista huttua, että huokaus. Sori vaan, mutta ei toimi.