Viisihenkinen Monica’s Lips Joensuusta on aiemminkin vakuuttanut meikäläistä iloisen paahtavalla ska-pohjaisella punkittelullaan. Heinäkuussa 2002 Skaparkissa Tampereella vedetty keikka vakuutti vahvalla kitaroinnillaan ja energisyydellään. Pohjois-Karjalaisten bändien osaamista esitelleellä Karjalan värit -kokoelmalla biisit Friday At The Park (joka tältäkin levytuotokselta löytyy) ja Foreign Love edustivat koko levyn viihdyttävintä antia. Arvostelussa oleva keväällä 2003 julkaistu nimetön neljän biisin cdr on yhtyeen viides virallinen julkaisu, joka esittelee omalla sarallaan hyvin valmiin bändin, jolla se kaikkein tärkein (eli taito tehdä hyviä biisejä) on kunnossa.

Levy jakaantuu kolmeen vauhdikkaampaan ralliin ja levyn päättävän Friday At The Parkin rauhallisempaan fiilistelyyn. Avausraita Linda Steel vakuuttaa menevällä nykimisellään sekä mukavasti pehmentävää otetta antavalla kosketinulinallaan. Tatun vokalisoinnissa ei ole mitään sen erikoisempaa, hivenen se on persoonallisella tavalla ”tukkoinen”. Bändi osaa hienosti rakentaa rauhallisen nykimisen ja paahdon vaihteluja. Revolution vaihtaa astetta synkempään paahtoon, A Tear For Julie tuo soppaan mukaan taas pari astetta lisää nykimisosioita. Levyn hitiksi nousee rauhallisempi, lähes melankolinen päätösraita Friday At The Park, jonka säkeistä nousee mieleen Rancid ska-hiteissään, kun taas väliosiot vastapainoksi paahtavat urku auki. Eihän kokonaisuus mitenkään vallankumouksellinen ole, mutta erittäin menevä, tarttuva ja viihdyttävä se kyllä on. Kuten skapunkin mielestäni kuuluukin olla. Eli ei muuta kuin levy pyörimään ja odottelemaan sopivaa tilaisuutta nauttia viisikon paahdosta livenä.