Pienet

Sinkkubileet – Kesäkuu 2005

23.06.2005


Don´t Wanna Run Angel: Don’t Wanna Run

Angel on yhtyeenä pitkälti sama asia kuin Trail Of Tears orkesterissakin esiintynyt norjalaisneito Helena Michaelsen. Michaelsen on ollut mukana Don’t Wanna Runin jokaisen neljän kappaleen teossa, ja muutenkin yhtye henkilöityy voimakkaasti häneen. Single enteilee pitkäsoittoa A Woman’s Diary – Chapter I joka ainakin tämän julkaisun valossa tulee olemaan mielenkiintoinen tapaus. Angelin pääosin akustisissa biiseissä Michaelsenin vahva, persoonallisen värikäs ja tunnetta täyteen ladattu ääni pääsee täysiin oikeuksiinsa, ja laulu onkin kappaleiden kantava elementti. Toisena kuultava Mother, jonka on muuten säveltänyt äskettäin yhtyeeseen liittynyt Jan ”Örkki” Yrlund, on singlen ehdottomasti upein hetki. Laulaessaan kuolleelle äidilleen Michaelsen saa jo muutenkin vahvaan tulkiintaansa vielä roppakaupalla lisää syvyyttä. Singlen kaunis jatkumo hajoaa viimeisenä soivaan Darknessiin, joka kirkumisineen ja ääri-äärimmäisyyksineen jää lähinnä kuriositeetiksi.

Mika Roth


Hurricane Season Deep Insight: Hurricane Season

Fullsteam
Turkulaisbändin debyytiltä löytyvä Hurricane Season on nelikon rauhallisimpia, tunteikkaasti kaartavia kappaleita ja sellaisena oikein onnistunut teos. Tunnelma on unelias, melko seesteisen alakuloinen. Jukan vokalisointikin kuulostaa pääasiassa aamuyön pohdiskelulta... Toinen Deep Insight - näyte Air Supply on ennen julkaisematon ja enemmän sitä hiukan vauhdikkaammin synkistelevää indie-rockia. Korkealta kaartaa, mutta ihan nimibiisin kaltaista hienoa tunnelmaa ei lisäraita onnistu vangitsemaan. Miikka Lommin ohjaamassa videossa päähenkilö suojaa kuulonsa Insightin keikalla korvalapuilla, joissa soi tietysti kyseinen biisi. Yhden idean varassa kulkeva soittovideo toimii ihan jees, vaikka tuon biisin tunnelmalla olisi voinut maalata jotain ”taiteellisempaakin”... Muun muassa Szigetissä kesällä soittava yhtye ehti Tokiossa lyödä kättä pääministerin kanssa yhdessä 69 Eyesin ja kumppaneiden kanssa. Eli aktiivisia ollaan... Mutta ei tämä nyt mitenkään hirveästi hetkauta, kun debyytiltä on nimibiisinkin jo monesti nauttinut. Kelpaahan tuota toki radiosoitossa pyörittää...

Ilkka Valpasvuo


Jäätää Foto: Jäätää

Jyväskyläläisen Foton kahden kappaleen omakustannesingle alkaa melankolisen pyörteilevällä, raskailla ja jylhillä säröilyillä marssivalla nimibiisillä, jossa bändin nimeä kantava solisti tarinoi mahtipontisesti. Hivenen hienovaraisemmin ja jazzahtavammin asteleva Unta pettämään vaaniskelee yhtä lailla, muttei vyöry ihan yhtä raskaasti vaan pikemminkin asteen pari groovemmin. Tummanpuhuvasta, melankolisesta ja raskaasti niskaan kaatuvasta suomirockista on siis kyse. Nelikon edellisellä Desibelissä huomioidulla äänitteellä vertasin sovituksellisia asioita Ismo Alankoon, ja hivenen samaa löytyy nytkin, mutta raskaus on korviinpistävä ero. Myös asiayhteydessä mainittu CMX on edelleen utuisena muistikuvana läsnä, mutta ihan selkeästi oman näköistään musiikkia Foto vääntää. Aika tosikkomaista ja ikävä kyllä – mielenkiintoisesta sävelkynästä huolimatta – aika puisevaa on. Ehkä se raskauden ja popimman pyörteilyn kanssa tasapainoilu ei vielä ihan ole kirkastunut siihen parhaaseen teräänsä, sillä aika äkkiä nämä kaksi biisiä poistuvat korvien välistä humisemasta.

Ilkka Valpasvuo


Lissää vinkunaa Hannibal & Soppa: Lissää vinkunaa

3rd Rail Music
Hannibal Stark ja Herra Soppa muistetaan tietysti parhaiten Tulenkantajista, jossa Rovaniemi-lähtöiset herrat riimittelivät letkeästi. Sama letkeys on tallella myös miekkosten duo-proggiksella. Osaavan ja nimekkään taustaryhmän kanssa fiilistelevät sedät julkaisivat debyyttipitkäsoiton jo toukokuun lopulla, mutta ruuhkan takia tämä jo huhtikuussa päivänvalon nähnyt sinkku seulotaan vasta näin kesällä. Parempi myöhään jne...

Nimiraita Lissää vinkunaa laukkaa ja vinkuu letkeästi mukavan reippaalla ja funkkaavalla kesämeisingillä. Masseista ei tietoo, mutta silti jengi hinkumaan lissää sitä vinkunaa... Rauhallisempi Pelin henki pistää miettimään, että ollaanko sitä isäntää vai renkiä? Niskaa nykivillä skrätseillä ja Heli Orajärven heleällä laululla varustettu kelailu vierailee Kelassa ja meinaa flippaa, ihmisoikeudet on Turkissa, mutta silti ei pidä jäädä petiin. Kun Tulenkantajat on nostettu Telakalla, on Hannibal & Soppa -kaksikon letkeilylle tilausta. Kesämusaa...

Ilkka Valpasvuo


Kauniimmin kuin koskaan Muusa: Kauniimmin kuin koskaan

Neverland Music
Helsinkiläinen suomirock-viisikko Muusa personoituu vahvasti laulaja Saara Soikkelin vahvaan, komeasti kaartavaan lauluun ja Terhi Sikiön uliseviin koskettimiin. Juoksevasti rockaavan soiton kuvaavin määritelmä voisi olla ”sinfonisen jyhkeä” – suomirockin rajojen puitteissa toki. Elokuussa ilmestyvältä debyytiltä lohkaistu Kauniimmin kuin koskaan nousee isoihin orkestroituihin korkeuksiin, mutta silti tuntuu jäävän hiukan perusralliksi. Tehosekoitin -versiointi Tänään täällä, huomenna toisaalla vetää juurevan Tehari-rockin vielä kantavampiin stadion-mittoihin kiivaasti sykkivällä pohjavireellä. Raivokasta toki, mutta jylhyys vetää biisin tunnelatausta kohti nollia. Muutenkin tuo vimmainen puoli on hyvin hallussa, mutta herkkyys ontuu. Varmasti hyvää rokkia pitämään kansaa festarien pimenevässä yössä hereillä, mutta jotenkin kosketuspinta jää ainakin tällä näytteellä vielä hiukan huteraksi.

Ilkka Valpasvuo


Last In Line One Eye Shut: Last In Line

Helsinkiläinen rock’n’roll trio One Eye Shut vannoo perinteisen suoraan ja siloittelemattomaan jyräykseen. ”Turha rönsyily pois ja asiat kerralla selviksi” sanoo levyn saate, ja noinhan se sitten meneekin. Vuodesta 2003 kasassa ollut yhtye pistää tällä debyyttituotoksellaan tiskiin kaksi savun ja bensan katkuista raitaa, joissa rockin rajaton riemu saa rellestää esteettä. Genreviittoja tarkastellessa stoner lienee lähimpänä bändin kotipesää, ja räiskeessä on tiettyä Pohjois-Amerikkalaista asennetta. Ensimmäisenä soiva Last In Line on kaksikosta raskaampi ja junttaavampi, kun taas Crash´n Burn nojaa enemmän kertosäkeensä voimalliseen vetoon. Kummassakin siivussa on ideaa riittämiin, vaikka ihan kaikkea sävellyksistä ei vielä saadakaan puristettua ulos. Vokalistin tyyli ja jouheva englanninkielen ääntämys tuovat kolmikolle vielä bonuspisteet.

Mika Roth


Pelican: March Into The Sea

Yhdysvaltalaisen Pelicanin single on oikeastaan single vain kappalemääränsä mukaan. Kahdesta instrumentaalikipaleesta ensimmäisenä kuultava nimiraita March Into The Sea kestää rahdun päälle 20 minutta, ja toisena soiva, J.K. Broadrickin remiksaama, Angel Tearskin on yli 12 minuuttinen teos. Jossain modernin sludgen/doomin suunnilla outoilevan Pelicanin loputtoman tuntuisesta vaelluksesta voi hetkittäin löytää yhtäläisyyksiä sellaisiin bändeihin kuin Isis ja Neurosis. Tosin näin syvälle post-doomin tai avantgarden aarniometsiin ei kumpikaan mainituista ole vielä urallaan yltänyt. March Into The Sea on mammuttimaisista mitoistaan huolimatta sujuvasti etenevä kokonaisuus, jossa on erotettavissa selviä osia. Kappale kehityy, muuntuu ja tasaantuu hitaasti alun aggressiivisemmasta kulusta lopun vaimeampaan tunnelmointiin. Angel Tears on saanut Broadrickin käsittelyssä konemaisemmat soundit, ja kipale kääntyykin lopussa jo lähelle ambientin kenttiä. Suositeltavaa musiikkia heille, jotka saavat em. yhtyeiden soitosta tai vaikkapa Godfleshin taonnasta mielihyvää.

Mika Roth


Don’t Sigh Pooma: Don’t Sigh

Helsingissä vuonna 2000 perustetun Pooman kahden biisin promo ei välttämättä ensinkään kuuluisi sinkkukarkeloihin. Kun se kuitenkin biisimäärältään sopii hyvin samanpituisten rykäysten sekaan, niin tännehän päätyi. Laajemman, kesäkuussa julkaistun eepeen kaksi musiikkinäytettä kuulostavat ihan ensinnä vahvasti Massive Attackiltä – eteerisesti kasvavia, downtempoisia efektipop –keinutuksia. Ihan niin synkkää ja ahdistunutta meininki ei ole kuin Massivellä, ja pidemmälle avausraitaa Don’t Sigh mentäessä vaikutelma kääntyy enemmän kohti yhtä ikiaikaisista suosikeistani eli Portisheadia. Eikä se ole siitä naislaulajasta, etenkin kun Tuire Lukan ääni ei oikeastaan yllä lähellekään Beth Gibbonsin leikittelevyyttä. Joka tapauksessa, Bristol on käynyt viisikolla mielessä kun Pooman biisejä ovat luoneet. Huminaa, pelkistettyä ja laahaavaa äänimattoa ja kaihoisaa askellusta... Siinä mielessä promolärpäke ajaa asiansa, että kiinnostus heräsi – lisääkin Pooman tyylikästä eteerisyyttä kuuntelee mielellään.

Ilkka Valpasvuo


Mu$ic Pornophans: Mu$ic

Kun lähtökohtana on se, että musiikista löytyy funkahtavan punkahtavasti rullaavia konetaustoja, sekä neo-glamrockin ilkeää tuhruisuutta pursuavia rosoisia kitaroita, ollaan jo pitkällä. Kun tämän värikkään kakun päälle täräytetään vielä viekoittelevalla tavalla sanoja sylkevä persoonallinen ja kurvikas naisääni, alkaa palkintokoroke jo häämöttää. Pornorphansin sinkun nimibiisi Mu$ic pistää polvet heti alusta notkumaan groovaavalla rockjuuretuksellaan, ”music is my prostitute, it’s my whore” on rivi jota ei moni pystyisi vakuuttavasti laulamaan. Laulajatar Jytt selviytyy koetuksesta leikiten. Toisena soiva WTO ei alkuun kuulosta läheskään yhtä iskevältä siivulta, mutta kipale osoittaa selviä kasvun merkkejä ajan myötä. Todellinen helmi on kuitenkin sinkun kolmosraita Candy Factory, joka tarttuu kuin purkka tukkaan. Mikä parasta, biisi ei kulu puhki sitten millään. Nimibiisin remiksaukset eivät tuo juuri lisää alkuperäiseen, jos eivät nyt mitenkään ärsytäkään.

Mistä hemmetistä tämä yhtye oikein hyökkäsi, ja miksi en ole aiemmin kuullut heidän musiikkiaan? En osaa vastata kumpaankaan kysymykseen, mutta aion pitää huolen siitä, että revohka käy tulevaisuudessa tutummaksi. Tulevaa pitkäsoittoa ja keikkoja odotellessa on hyvä luukuttaa Mu$ic sinkkua naapureiden riemuksi volume yhdellätoista.

Mika Roth


Summertime Pop 45 Red Carpet: Summertime Pop 45 for Rain Soaked Sunbathers

If Society
Maaliskuun lopulla Tampereen Klubin Poppikerhossa soittanut Red Carpet viesti tuolloin livesoitannollisesta muutoksesta. Loistavan Halfway -debyyttinsä jälkeen tämä kotimaan vastine Teenage Fanclubille lisäsi vakkarijäsenistöönsä kuvioissa aiemminkin vahvasti pyörineen rumpali Olli Moilasen. Vuosien takaisilla livekeikoilla musiikin hissuttelevuus aiheutti välillä liiallista hentoisuutta soittoon, huolimatta iättömän kauniista sävellyksistä ja korvia hellivistä stemmalauluista. Red Carpet vuosimallia 2005 tuntuu kuitenkin löytäneen mukavan rokkaavamman lisän keitokseen, mikä kuuluu myös syksyllä saapuvaa kakkoslevyä lämmittelevällä kahden biisin sinkulla. Etenkin nähtävästi pelkästään tällä sinkulla kuultava kakkosraita Leave A Light On juoksee todella upeasti!

Toki myös Blood, Sweat And Tears vakuuttaa, mutta selkeästi haikeammissa tunnelmissa. Petrin, Samulin ja Velin sulavasti hoitamat lauluosuudet hellivät korvia ja mieltä, menevästä leijuvaan vaihtelevat osiot nostavat hymyn huulille positiivisella otteellaan. Todellinen kesäbiisi kaikille klassisen kitarapopin ystäville. Leave A Light On on jo melkein rokkibiisi, toki popisti pienieleinen sellainen. Virtaus vetää hyvin mukaansa... ja nälkä kasvaa syödessä, eli pitkäsoittoa maltan tuskin odottaa. Erinomaista jälkeä!

Ilkka Valpasvuo


The Mind Of Doll: Innocent

Vantaalainen punk/glam/action rockin toimintanelikko The Mind Of Doll on julkaissut aiemmin jo pari ep:tä, ja keikkaakin on tullut väännettyä viime vuosina jo melkoisesti. Innocent-singlen kolme biisiä eroavat mukavasti toisistaan, vaikka perusrockin äärellä joka biisissä visusti pysytäänkin. Ensimmäisenä kuultava nimibiisi ei kovasta yrityksestä huolimatta oikein aukene, mutta toisena soiva Bad Habits Are Golden onkin jo aivan toinen juttu. Tarttuva, mieleenjäävä ja kestävä renkutus yhdistää bändin parhaat puolet vajaan neljän minuutin kerta-annokseksi. Myös viimeisenä kuultava, kovasti Guns´n´Roses henkinen Pick´n Up Scum tippuu muutaman kerran jälkeen nätisti. Vokalisti Visan äänessä on tarvittavan tyly kaiku, ja kitarat raastavat riittävän rosoisesti pitkin biisejä. Kyseessä on siis kaikin puolin tasokas annos kelpo rokuilua.

Mika Roth


Ennen aamua Vaarna: Ennen aamua

Tamperelais-turkulainen Vaarna tarjoaa tällä yhden biisin singlellä pienen maistiaisen yhtyeen debyytti-ep:ltä Pimeimpinä hetkinä, joka julkaistiin siis kesäkuun alkupuolella. Suomenkielistä rankempaa action-henkistä rockia veivaava viisikko saa puhallettua sinkun ainoaan kappaleeseen hyvän vauhdin, joka kantaa vaivatta loppuun asti. Enemmänkin sävellyksestä olisi toki voinut varmasti puristaa ulos, sillä nyt reilu kahden ja puolen minuutin matka tuntuu loppuvan joka kerta kuin seinään. Vertailukohdiasi nousee helposti Maija Vilkkumaa, sillä niin bändin soitossa kuin laulajatar Sannin äänessä on paljon samaa. Ennen aamua tarttuu helposti ja jää soimaan päähän, ilman että se kuitenkaan ärsyttäisi millään (negatiivisella) tavalla.

Mika Roth




Lukukertoja: 8258
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös