Livearvio: 15.03.2007 Johnny Superhero, Pestida [Liberté/Helsinki]

Pääsivu

Esittely

Levyarviot

DVD-arviot

Pienet

Livearviot

Valokeilassa

Klassikko

Vapaa vyöhyke

Ajankohtaista

Ajatuskupla

Toimitus

Keskustelu

Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 32 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Johnny Superhero, Pestida
15.03.2007
Liberté/Helsinki

Torstai-ilta Kalliossa, usva nousee mereltä ja kaduilla on rauhallista. Kolmannella linjalla Liberté-klubilla on sisällä alkuillasta turhankin väljää ja vilpoisaa. Ennuste lupaa illan mittaan lämpenevän, kun pienille lauteille nousevat Johnny Superhero ja Pestida. Odotettavissa yöhön asti: särökitaroita, sielukasta laulua, vänkyrää altsumeininkiä ja silkkaa soittamisen riemua.

Pestida kapuaa lavalle ensimmäisenä. Itselleni tämä kolmesta heebosta koostuva poppiorkka on uusi tuttavuus. Keikan perusteella ”ihan kiva” sellainen. Johnny Superheron keulakuva Antti Reikko spiikkaa Pestidan alkuun ja tarjoaa samalla yleisölle korvatulppia. Kiitettävää huolenpitoa kuuloelinten suojaamiseksi. Pestidan musiikki on väliin rauhallista, väliin tempoilevaa. Edetään kitaran ehdoilla. Mitään järin mieleenpainuvaa ei esitetä, mutta vokalisti-kitaristi Jari Käkelän kitaraujellutuksia on mukava seurata ja kuunnella. Laulun kanssa on hiukan niin ja näin; kaverin ääni ei ole parhain mahdollinen. Parasta esityksessä on leijuvuus. Unohdun useamman kerran notkumaan silmät suljettuina ajatusten vaellellessa jonnekin muualle. Minusta tämä on musiikissa aina hienoa.

Johnny-Antti

On myös hauska seurata rumpali Jari Backan työskentelyä. Miekkonen on viiksineen ja liehuletteineen varsin sympaattisen oloinen ilmestys. Vaikka kapulat välillä lipeävätkin käsistä, ei se haittaa menoa. Jonkinmoista viime silausta Pestida tuntuu kaipaavan. Loppua kohden revitellään paremmin, mutta viimeinen potku jää puuttumaan. Kokonaisuutena kuitenkin kiva keikka. Kappaleista Sinking In ja Dead Cells jäävät päällimmäisinä mieleen.

Johnny Superhero aloittaa lepsusti, mutta parantaa sekin loppua kohden. Nelikon kitaramusiikki ei onneksi ole sitä itsestäänselvintä laatua – suuntaa muutetaan jos siltä tuntuu, ei väkisin puristaen. Muutenkin musiikki on miellyttävän irtonaista ja ilmavaa. Kuningasbiisejä Johnnyillä on esitettävänä runsaasti, joista suurin osa on poimittu omakustanteena julkaistulta Finally Nowhere -albumilta. Elävänä levyn omaehtoisen riemastuttavat kappaleet kuulostavat vieläkin paremmilta. The Butcher´s Knife on loistava, samoin Settle Down (turuksi kuulemma ”Osny”). Uusista lauluista Schipol jää kummittelemaan, ei vähiten kappaleen nimen oikeaoppisen lausumisen vuoksi. Aplodeja kirpoaa myös pienelle pätkälle The Flaming Lipsin Yoshimia, jonka Antti esittää jenkkifleimareiden tulevan Ruisrockin keikan kunniaksi.

Musiikki toimii koko ajan, mutta lavapresenssissä ja ajankäytössä on jonkin verran ilmaa. Naamakarvoja on tämänkin bändin aikana lavalla, tällä kertaa basisti Matti Vasasella. Velmu mies hassussa hatussaan. Kuusikielistä soittavan Eetu Braggen lavapresenssi on sisäänpäinlämpiävää sortimenttia, mutta varsin oivasti mies kepittää. Rumpupallilla istuva Tuomas Lankinen ottaa iisisti mutta takoo intensiivisesti niin kuin tämäntyyliseen musiikkiin kuuluukin. Antti kitaroi ja laulaa, innolla ja tunteella. Ja hei: eihän kukaan, jonka soitinta koristaa Commodore-tarra, voi olla lainkaan paha ihminen. Capo jäi kaverilta kotiin, mutta ensin soittaneen orkesterin basisti Tuukka Jukolan sormi ajaa saman asian.

Nää jannut veti hyvin.

Hyvää menoa koko keikka, mutta Johnny Superheron esitystä olisi mukava todistaa isommassakin mittakaavassa ja tarkemmin hallitussa paketissa.

Teksti: Tuomas Tiainen, kuvat: Noomi Ljungdell

Lukukertoja: 1798

Uusimmat livearviot

Jaakko & Jay [Doris/Tampere]