Rex Willer – tyylikkyys ei ole ruotsalaisten yksinoikeus
27.08.2009
Rex Willer yllätti taannoin esikoisellaan, vaikka levy debyytille tyypilliseen tapaan hieman monipuolinen onkin. Eri tyylilajien seasta löytyy kuitenkin nippu varsin mainioita biisejä, jotka ovat syntyneet yhtyeen perustajan Pekka Nisun kynästä muutamien viime vuosien aikana. Nyt kun kiitettävästi huomiota herättänyt treenikämpän tähänastiset parhaat palat sisältänyt EP on julkaistu, on yhtyeellä ollut aikaa miettiä uusia biisejä ja kujeita tulevaisuutta varten. Yksi asia on ainakin varma: Pekan projektista on tulossa yhtye, jossa entistä enemmän kannetaan yhdessä vastuu biiseistä. Desibeli.netin kysymyksiin vastaili laulaja-kitaristi Pekka Nisu, basisti Jukkis Virtanen ja kitaran varressa viihtyvä Jukka Saarelma kiipparisti Markus Pajakkalan ja rumpali Sami J. Karjalaisen tyytyessä tällä kertaa hiljaisten yhtyemiesten rooliin.
Vuonna 2006 perustetun yhtyeen alku oli tyhjäkäyntiä mutta jo seuraavana vuonna alkoi tapahtua, kun nykyinen kokoonpano pikkuhiljaa vakiintui. Tuolloin Jukka tarttui bassoon, mutta siirtyi kitaraan kun Nick Arse & The Arsenicks siirtyi telakalle ja Jukkis otti Rex Willerin paukutteluvastuun. Alkuvuonna 2008 mukaan tuli vielä Markus, jolla on nuoruusvuosilta Pekan kanssa pitkä yhtyeinen musiikkihistoria. Näin syntyi Rex Willer ja vuotta myöhemmin julkaistiin Inner Moray Scenes, jonka letkeys saa epäilemään, että yhtye on soittanut paljon yhdessä?
Pekka: - Oltiin soitettu ennen EP:n äänityksiä tasan yksi keikka. Eli ei se letkeys varmaan siitä johdu. Meillä on aika kova rytmiryhmä, joten siinä kelpaa sitten itse soitella mitä soittelee. Kerran keikan jälkeen Samille (rummut) ja Jukkikselle (basso) tultiin sanomaan, että tehän ootte kuin muna ja pillu.
Kuinka paljon Rex Willer on Pekan yhtye?
Jukka: - Alun perin tää on ollut Pekan projekti. Mutta nyt ollaan oltu pidempään kasassa, ja kaikki tekee oman osansa.
Pekka: - Mun mielestä Jukalla on nykyään aika iso osa biisinteossa ja uusien joukossa on hänen omiakin biisejä. Vanhemmissa oli vähän semmoista, että kun bändissä jengi vaihtui, olin itse turhan syvällä niissä biiseissä ja sovituksetkin oli aika paljon mun näpeissä. Nyt on eri meininki. Haluan jätkien tuovan omaa tavaraa biiseihin.
Jukkis: - Mutta kyllä sovitukset on edelleenkin enimmäkseen Jukan ja Pekan.
Pekka: - Minä ja Jukka tehdään yleensä biisien demot ja ehkä ne lopullisetkin versiot määräytyy aika paljon niiden mukaan. Se vaihtelee. Edellisen EP:n tuottamiseen kaikki osallistuivat kyllä todella paljon.
Yhden miehen johtamasta projektista ollaan siis pääsemässä kohti yhtyettä, jossa useammalla on sanansa biiseistä. Tekstit pysyvät silti tulevaisuudessa Pekan henkilökohtaisella tontilla?
Pekka: - Mun heiniähän ne on ollut ja aika henkilökohtaisiakin ne ovat. Tuskin kukaan tollaista kamaa ihan hatustakaan vetää. Tai vetää varmaan, mutta kyllä tekstini kertovat omista tai kavereiden kokemuksista. Sanoitukset syntyvät usein niin, että kun mietin melodiaa, niin mulle tulee päähän jotain tekstinpätkiä ja tavallaan sitä haluaa uskoa, että ainakin tämän lauseen kuuluu olla tässä biisissä, koska se tuli jostain... Sitten se loppu kehittyy jotenkin siihen ympärille. Ei näin aina käy, mutta usein. Sanoittaminen on kyllä helkatin vaikeaa puuhaa.
Inner Moray Scenes on moneen suuntaan kurkottava julkaisu, jonka monipuolisen kappalemateriaalin takaa paljastui hyviä biisejä – niiden kuoresta riippumatta. Jukkis on kutsunut julkaisua treeniksen greatest hits -albumiksi. Kuullaanko seuraavilla Rex Willer -julkaisuilla enemmän jotain tietyntyyppistä materiaalia?
Jukka: - Nyt kun ei olla enää vain "Pekan bändi", ovat sovitukset ainakin tietyllä tavalla enemmän samasta puusta.
Pekka: - Tulevaisuudessa on enemmän materiaalia meiltä kaikilta, eikä vain mun kokeiluja. Tähän vaikuttaa myös se, että uudet biisit ovat huomattavasti lyhyemmältä aikaväliltä kuin nuo aiemmat. Mutta vaikka Inner Moray Scenes onkin semmoinen "treeniksen greatest hits", niin kyllä sillä silti on ainakin tekstien puolesta kantava teema. Kyllä me karsittiin biisejä vielä äänitysvaiheessakin, koska eivät ne oikein ollut samaa kamaa. Eli siis vielä laveammin oltaisiin voitu kurkotella.
Tällä hetkellä yhtye suunnittelee uutta julkaisua tekemällä uusia biisejä. Millaista tavaraa on tulossa?
Jukka: - Kovvaa rokettirollia.
Jukkis: - Sovitukset muuttavat biisejä niin paljon, etten oikein osaa sanoa. Nyt ollaan aika alkuvaiheessa uusien biisien kanssa.
Pekka: - Ainakaan ei voi sanoa, että moneen suuntaan kurkottelua oltaisiin lopetettu.
Jukka: - Meillä kun ei ole ollut ulkopuolista tuottajaa, lähtee homma välillä vähän lapasesta. Kaikki on saatava mukaan, huilut, pelit ja pensselit.
Laajahkolla skaalalla operoivan yhtyeen omista kuuntelutottumuksista voisi ehkä löytää lankoja sille miksi Rex Willer kuulostaa siltä kuin se kuulostaa?
Jukkis: - Lähiaikoina olen kuunnellut The Killersiä ja Rubikia. Elektronista tanssimusiikkia myös. Tai miksi sitä haluaa kutsua.
Pekka: - Aika laajalti me kuunnellaan kaikenlaista. Ehkä Inner Moray Scenes näin jälkikäteen kuunneltuna on semmonen Wigwam kohtaa Steely Danin kohtaa Death Cab For Cutien. Mulla tosin ne Wigwamit sun muut tuli kuunneltua jo joskus junnuna, mutta jostain semmonen into vähän isompaan ilmaisuun tulee. Markuksella ja mulla on progenuoruus, joten kai se edelleen jotenkin vaikuttaa. Ihan lähiaikoina olen itse kuunnellut paljon Wilcoa, ...And You Will Know Us By The Trail Of Deadia, My Morning Jacketa, Fleet Foxesia ja mainittua Death Cab For Cutieta.
Jukka: - Wigwam vittu... The Shins lähti aika kovaa kun olen ollut keräilyhommissa. The National on pitkään ollut kova vaikuttaja.
Pekka: - Kyllä me automatkoilla aika yhteisymmärryksessä musaa kuitenkin kuunnellaan... Paramorea...
Toisaalla olleesta jutusta kävi ilmi, että Pekka kokee yhtyeen olevan asenteensa puolesta mm. Rubikin ja Liekin hengenheimolainen. Mitä se tarkoittaa?
Pekka: - Tarkoitin sillä semmoista, että ei tarvitse olla niin jumissa jossain tietyssä tyylissä. Olisin voinut siinä sanoa vaikka Tehosekoittimen tai Death Cab For Cutien. Tykkäämme myös soittaa kovaa ja asenteella "play it like you mean it". Mun mielestä Liekillä on aika hienoa bändisoittoa.
Jukkis: - Meillä ei ole ollut erillistä tuottajaa, kuten ei Rubikillakaan, joten semmonen runsaus kyllä kuuluu. Vaikka ei me ihan niin rönsyileviä ollakaan. Liekki on mun mielestä aika kaukana meistä.
Jukka: - ...runsaus eli päättömyys ja suuruudenhulluus?
EP:n monipuolisuus saa yhä miettimään, josko yhtye tarkoituksella lähtisi seurailemaan jotain tiettyjä polkuja, koska joku tietty julkaisun biiseistä tuntuu paremmalta kuin muut?
Jukka: - Ei olla ajateltu niin, että lähdettäisiin nyt viemään tätä vaikka This Everestin tämän tai tuon osan suuntaan. Inner Moray Scenes kuulostaa varmaan meidän kaikkien korviin jo aika puuduttavalta.
Jukkis: - En itse osaa kategorisoida niitä biisejä siten, että osaisin ajatella, että tehdään nyt tällaista lisää.
Pekka: - Mun mielestä meidän uusissa biiseissä on kaikissa tavallaan samaa kuin vanhoissakin mutta ei sitten kuitenkaan. Tavallaan ne Inner Moray Scenesin biisitkin ovat mulle keskenään samanlaisia, kun ne on usein ollut mulle tosi pitkään mies ja kitara tai piano -biisejä. Ne muuttuu sitten treeniksellä. Kyllä jätkät antaa kuittia ”että tässä on taas ihan samanlainen kohta kuin siinä ja siinä biisissä” ja ehkä onkin, mutta se konteksti vaikuttaa niin ettei siinä kuitenkaan ole. Siksi onkin suotavaa, että kaikki osallistuisivat mahdollisimman paljon biisintekoon, ettei mun maneerit vaan puske koko ajan läpi.
Inner Moray Scenes on ilmaisultaan hyvin ilmava, eikä siksi oikeastaan ole haittaa siitä, että julkaisu on niin moneen suuntaan kurkottava. Kaikella on tilaa eikä mikään tukahduta toista. Miten moinen on mahtanut syntyä?
Jukkis: - Sattumien summa. Kaikenlaista me kokeiltiin, mutta lopulta varmaan tajuttiin jättää tilaa niille asioille, jotka on jossain kohtaa pääosassa.
Jukka: - Markus teki todella hyvää työtä miksauksessa, kun ottaa huomioon mistä palasista sitä lähdettiin miksaamaan.
Pekka: - Joo, kaikki kunnia Markukselle. Ei välttämättä ollut edes palasia, vaan semmoinen epämääräinen köntti. Äänitettiin kaikki kuitenkin tosi pitkällä aikavälillä ja nollabudjetilla. Jälkeenpäin ajatellen löytää niistä haastavammistakin sovituksista punaisen langan. Biisien ehdoilla tässä loppujen lopuksi mennään.
Pekka ei peittele haluaan menestyä musiikilla, vaikka epäilenkin että tässä maassa on hankala menestyä yhtyeen jokseenkin vaihtoehtoisella tyylillä.
Pekka: - Vaikeaahan menestyminen tällaisella musalla on. Ehkä meistä ei koskaan tule suurta bändiä tai edes keskikokoista, mutta on se nähty ennenkin, että omaehtoisella tekemisellä voi myös menestyä. Jos katsoo vaikka jotain Egotrippiä tai PMMP:tä, niin en usko, että ne on tehneet hirveästi kompromisseja urallaan. Työtähän se vaatii, mutta sitten sitä tehdään. Haluaisin edelleen korostaa sitä, että menestys ei ole se syy minkä takia tätä tehdään. Niin kliseistä kuin se onkin sanoa, niin kyllä mä teen tätä ihan omaksi ilokseni ja haluan tulla biisinteossa vain mahdollisimman hyväksi.
Jukka: - Jos lähtee niin lähtee, ja se olisi tietty siistiä. Mutta ei se mikään itseisarvo ole.
Jukkis: - Sitä tehdään millaista tulee. Ei me mitenkään hakemalla sitä menestystä haeta.
Pekka: - Täytyy kuitenkin todeta, että mun aikaisemmat samantyyliset biisit, ennen Rexiä ja sen alkuaikoinakin oli paljon kunnianhimoisempaa kamaa. Eli jos nyt jotain mutkia on vedetty suoriksi, niin kyllä ne on omien mieltymyksien mukaan vedetty eikä sillä ajatuksella, että tää soi varmaan paremmin radiossa. Kyllä mä tykkään kaikenlaista yksinkertaisesta popmusiikista todella paljon ja enimmäkseen kuuntelenkin aika simppeliä kamaa. Coldplayt ja Dylanit on lähellä sydäntä.
Ulkomailla Rex Willerin tyylisillä yhtyeillä saattaisi olla parempaa vientiä?
Pekka: - No miksipä ei. Tuntuu, että ulkomailla jengi on jotenkin otollisempaa. Ei ehkä Pohjoismaissa, mutta vaikka Itä-Euroopassa. Punkkarikaverit on todenneet, että kannattaisi meidänkin lähteä, kun siellä vetää isoilla lavoilla ihan paskoja bändejä.
Jukka: - Menestyksestä viis, olisi siistiä lähteä ulkomaille.
Inner Moray Scenesillä on aistittavissa sellaista tyylikkyyttä, jota tavataan yhdistää ennemmin ruotsalaiseen kuin suomalaiseen musiikkiin.
Pekka: - Tyylikkyys tai tyylitaju ei ole ruotsalaisten yksinoikeus. Kyllä me tietty pyritään tekemään tyylitajuista kamaa. En tiedä mistä se ruotsalaisuus voisi johtua... ABBA?
Miksei ABBAnkin vaikutusta voisi EP:ltä löytää. Mitä esikuvia teillä muuten on?
Pekka: - Pekka Pohjola ehdottomasti, se varmaan kuuluukin jonkin verran. Ja Frank Zappa. Vaikkei kumpaakaan tule nykyään ihan sikana kuunneltua, on Pohjola kolissut kaikessa nerokkuudessaan mulle aikanaan ihan sairaasti. Zappa taas on kaikessa musiikillisessa ennakkoluulottomuudessaan ja myös asenteellisesti ollut tärkeä vaikuttaja. Tiedän, että nämä kaksi ovat myös Markukselle kovia esikuvia. David Gilmour on maailman paras kitaristi ja Paul McCartney paras rock-laulaja. Stevie Wonder ja Joni Mitchell täydellisinä ihmisinä vielä tähän, niin lista alkaa olla aika vaikuttava. Ainiin. Nuoremmista Ben Folds. Se on mun maailman suosikkiartisti ja -ihminen. Nämä ovat siis sellaisia, mitä on tullut fanitettua tosi pitkään
Jukka: - Hetfield.
Jukkis: - Lauri Porra.
Mitä 2010-luku tuo tullessaan Rex Willerille?
Pekka: - Olisi hienoa, jos saataisiin keväällä uutta kamaa ulos. En tosin tiedä montako biisiä ja missä muodossa ja kuka julkaisee; olemme vasta biisintekovaiheessa. Ja toivottavasti keikkoja! Keikat on kaikesta huolimatta parasta ja vaatimattomasti voinkin todeta, kuulostetaan livenä paljon paremmalta kuin levyllä.
Teksti: Jani Ekblom, kuvat: myspace.com/rexwiller
