• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Acedia, Dolchamar

Talvista lumetonta helsinkiläistä pimeyttä kirkasti keskiviikkoiltana aikaisemminkin yhdessä keikan vetäneet Helsinkiläinen Acedia ja Porvoolainen Dolchamar. Desibeli oli yllättäen paikalla jopa kolmen hengen voimin.


ACEDIA

Semifinal oli pakkautunut mukavan täyteen, kun illan ensimmäinen esiintyjä, vuonna 2000 perustettu ja ensimmäisen pitkäsoittonsa julkaissut Acedia aloitti. Bändi ei hirveästi ole vakuuttanut levyillään ja odotukset keikan suhteen eivät olleet kummoiset. Kuitenkin jo illan toinen biisi, Pääni sisällä, sai hyvät fiilikset aikaan. Katja Kilpeläisen lauluääni, eläytyminen ja ulospäin loistava tekemisen riemu tekivät vaikutuksen. Myös rumpuja hakkaavassa Jarkko Lepistössä oli harvinaisen paljon lavakarismaa. Samaa valitettavasti ei voi sanoa bändin toisesta kitaristista, Toni Ritosesta, jonka liikkuminen lavalla oli täysin olematonta. Vaikka Acedian keikka oli alusta asti hyvin positiivinen yllätys, niin loppupuolella bändi lämpeni oikein kunnolla ja jätti erittäin hyvät fiilikset, joista oli mukava jatkaa.
[Kari Koivistoinen]





Lavalle ensimmäisenä astellut Acedia aloitti menevästi lempparibiisilläni Naurakaa. Bändin soittamaa suomenkielistä pop-rockia siivittää laulaja Katjan voimakas ja selkeä lauluääni. Keikan soittolista mukaili jo jonkin aikaa sitten ilmestynyttä ensipitkäsoittoa Hehku, mutta myös toinen suosikkini Keijumetsän paranoidi oli ujutettu mukaan joten olin enemmän kuin onnellinen. Illan coverbiisi, Noitalinna Huraa!:n Pikkuveli, oli mielestäni paljon onnistuneempi valinta kuin edellisellä katsastamallani keikalla soitettu Lasten mehuhetki. Yleisö tyytyi katselemaan keikkaa vaisusti, vaikka yleisöä olikin jo ensimmäisen bändin aikaan kertynyt paikalle huomattavasti tavallista iltaa enemmän. [Tero Lyytikäinen]


DOLCHAMAR

Illan pääesiintyjä oli julkkarikeikalla ollut Dolchamar, jonka Rebela Sono on ensimmäinen Suomessa julkaistu kokopitkä, esperantoksi laulettu rock-levy. Olin nähnyt bändin laulajan Patrik Austinin viimeksi punk-bändi Punaisten Messiaiden riveissä joskus 90-luvulla samaisessa paikassa. Tämä jälkeen Patrik on kokeillut siipiään mm. heavyn parissa, mutta vasta Dolchamar on ottanut tuulta alleen. Lyhyestä historiastaan huolimatta bändin kokoonpano on Patrikia lukuun ottamatta vaihtunut ja nykyisellä miehistöllä on soitettu vuodesta 2003 asti. Ja kun keikkaa ei olla tehty puoleen vuoteen, niin odotukset illan pääesiintyjän suhteen olivat hivenen varautuneet, mutta positiivisen avoimet.

Dolchamar aloitti keikkansa Junaj idealistojilla, joka kertoo nuorista idealisteista. Heti ensimmäisestä biisistä lähtien kävi ilmi, että bändi soitti teknisesti hyvin, mutta live-esiintyminen oli varsin heikkoa. Varsinkin basisti Jani Saloa ja kosketinsoittajaa Leena Peisaa ei näyttänyt vähempää homma kiinnostavan. Sen sijaan djembe-rumpujen takaa löytyvä Hannu Linkolalla oli sellainen meininki päällä, että menoa ei voinut kuin ihailla ja Patrik hoiti osuutensa kohtuullisesti kotiin. Tämä ei kuitenkaan paljoa pelastanut, sillä sen lisäksi, että live-esiintyminen jätti paljon toivomisen varaa, tuli todettua se, että bändi tekee harvinaisen tylsää, etno-vaikutteista rock-musiikkia. Jo kolmannen biisin, Kontra krusadanton kohdalla alkoi toivoa, että keikka olisi ohi. Se, että laulaa esperantoksi, ei paljoa pelasta, kun musiikki kuulostaa pahimmillaan huonolta iskelmältä. Tämän lisäksi Dolchamarin kaikki rankempi materiaali oli jätetty keikkasetistä pois ja yleisvaikutelma oli puuduttavan tasapaksu. Ainoastaan Solaj paroj oli djembe-rumpujen ansiosta edes jotenkin mieltä ylentävää kuunneltavaa.
[Kari Koivistoinen]

Illan pääesiintyjä, levyjulkkareita viettänyt Dolchamar on painottanut keikkailuaan vahvasti ulkomaille ja ymmärrettävistä syistä: bändin laulukieli on nimittäin kansainvälinen esperanto. Kun en esperantoa osaa, niin sanoituksista on paha mennä kirjoittamaan mitään. Musiikillisesti sointi oli ihan tanssittavaakin. Laulajan, kitaristin, basistin, rumpalin ja kosketinsoittajan lisäksi löytyi lavalta vielä perkussionistikin, joka toi biiseihin mukavia etnovaikutteita. Yleisö tyytyi valitettavasti vain kuuntelemaan ja varsinkin loppupään biisit saivat raivoisat suosionosoitukset. Kosketinsoittaja ja kitaristi lauloivat osassa biiseistä mukana, joten ilmeisesti soittajilta löytyy soittotaidon lisäksi myös kielitaitoa. Vaikka yhtye onkin vielä tunnetumpi kielivalinnastaan kuin musiikistaan, ei asiasta tarvitse olla huolissaan, sen verran hyviä biisejä kumminkin löytyi. Biisien välillä laulaja kiitteli yleisön suosionosoituksia mukavasti esperantoksi mutta muuten välispiikit tulivat suomeksi ja olivat kohtalaisen arvoituksellisia tyyliin: ja se oli viesti ihmisille jotka elävät kaukana täältä. Mukavan mittaisen setin jälkeen yleisökin osoitti kielitaitonsa ja huusi yleisöä takaisin lavalle esperantoksi. (Tai näin ainakin luulen..)

Euroviisuissa nää olis kovia!
[Tero Lyytikäinen]


Teksti: Kari Koivistoinen ja Tero Lyytikäinen
Kuvat: Aapo Lehti