Lemonator
04.05.2006
Yo-talo/Tampere
Kymmenen euron hinta ja torstai-ilta yhdistettynä kotimaisen kitarapopin yhden hienoimmista esitaistelijoista, Lemonatorin vetovoimaan veti Tampereen Yo-taloa hiljalleen täyteen, mutta ihan loppuun asti ei ylletty. Jos sanoisi, että salin puolen istumapaikat olivat täynnä, ei tulisi valehdeltua ainakaan paljon. Pöytäkuntamme nelihenkinen hyvän musiikin ystävien veljeskunta odotti viidettä levyään juhlistavalta nelikolta paljon, olipa bändin näkemisestä yhdellä meistä kulunut jo yli kymmenen vuotta. Itse näin yhtyeen pari vuotta takaperin, jolloin bändille tuli kymmenen vuotta täyteen ja julkaistu kokoelma antoi mahdollisuuden kyllästää illan setti hittikavalkadilla. Sama kavalkadi oli vahvasti mukana myös Yo-talolla, mutta myös tuoreimman levyn materiaali puolusti paikkaansa.
Nelimiehinen Lemonator oli vahvistanut kokoonpanoaan kosketinsoittaja Aleksi Ojalalla, joka tuki yhtyettä hyvin suurimman osan ajasta keikkaa. Huolimatta koskettimien tuomasta lisäarvosta yhtyeellä tuntui olevan tarve tehdä taannoiselta Posies-keikalta tuttu yleisön perseelleen lennätys. Yhtye nimittäin vyörytti kitaramelodioitaan sen verran vahvalla volyymillä, että tulpatkin päässä meinasi käydä korviin. Hukkaanhan moinen vyörytys menee, kun Lemojen vahvuudet kuitenkin sijaitsevat enemmän siellä kauniissa melodioissa, sympaattisessa iloisuudessa ja ahdistusta välttelevässä melankolian tajussa. Lasse Kurjen flunssasta johtuen hivenen normaalia karheampi laulu saa sen verran hienoa tukea Ripa Eskolinin, Kelly Ketosen ja Antti Karisalmen stemmoista, että yhtyettä palvelisi enemmän pienempi kuin suurempi herkistely. No, herrat tahtovat maalailla. Mikäs siinä? Maalailussa voisi silti välillä käyttää hiukan pienempää pensseliä sen puolen metrin sudin sijaan...
Uuden levyn biiseistä vinolla kosketinkuviolla jazzaileva Will I Ever Found Out?, kaunis Guardian Maria ja kahden slovarin herkistelyn jälkimmäinen veto jäivät parhaiten mieleen. Pidin myös I´m Madistä, jonka Lasse spiikkasi anteeksipyyntönä. Muuten The Waltz-levyn Once I Killed A Boy With A Girl ja California sekä Grandpopin hitti Is It You? tarjosivat parhaat hekumat. All Saints-cover kuulosti Lemo-versiona paremmalta kuin alkuperäinen... Mitään villiä lavariehuntaa ei nähty, eikä lattiallakaan hikoillut kuin muutama innokkain. Sloveri-sikermän aikana muutamat rohkaistuvat jopa kunnon poskitanssiin kuin yläasteen diskoissa parhaimmillaan. Silti jälkimauksi jäi aika peruskeikka, toki yhdeltä oman sarjansa parhailta kotimaan rajojen sisällä. Ei elämää suurempaa, vain pop-musiikkia.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
