Disarmonia Mundi: Fragments Of D-Generation
Julkaistu: 06.06.2004
Arvostelija: Mika Roth
Scarlet
Italialainen Disarmonia Mundi onnistuu tällä toisella pitkäsoitollaan kuulostamaan niin ruotsalaistyyppiseltä orkesterilta, että piti ihan tarkistaa ettei taustalta löydy mitään svedu-kytköksiä. Ja kyllähän niitä kytköksiä sitten nopeasti löytyikin, sillä Disarmonia Mundin vokalistina toimii heppu nimeltä Björn ”Speed” Strid. Mikäli tuo nimi ei sano vielä mitään, niin ehkäpä yhtyeet Soilwork ja Terror 2000 joissa kyseinen herra tälläkin hetkellä avaa äänihuuliaan ovat tutumpia.
Fragments Of D-Generation on alusta asti puhdasta modernia death metallia, jota väännetään melodisella ja paikoin reippaan progressiivisella tavallakin. Stridin komea ääni on se keskeinen tekijä jonka ympärille biisit rakentuvat, eli hyvin pitkälti samoissa merkeissä tässä edetään kuin Soilworkinkin leyvillä. Ykköskitaristi Ettore Rigotti hoitaa tonttinsa tyylillä ja taiten nousten ainakin minun kirjoissani yhdeksi saapasjalkamaan terävimmistä kitaristeista. Mies on ottanut hoitaakseen myös osan taustavokaaleista, rummut sekä koskettimet. Koskettimien vastuulle jää lähes pelkästään taustojen kevyt koristelu eteennostettujen runsaan kirskuvien kitaroiden vastatessa kaikesta riffi- ja sävelrakentelusta. Soolot ovat harvassa mutta jokainen niistä on ehdottomasti paikallaan.
Mitäpä tästä vielä voisi sanoa ilman ettei juttu mene pelkäksi ylistykseksi? Soundit ovat kohdallaan, eikä oikeastaan mistään muusta löydy kitisemisen sijaa kuin siitä tosiseikasta että kappaleet – vaikka erinomaisia niistä suurinosa onkin – ovat jokainen kotoisin samasta muotista. Myös ne kaikkein häikäisevimmät kultasuonet jäävät puuttumaan, vaikka lähellä useasti jo käydäänkin. Nimenomaan kokonaisuutena tämä levy on kuitenkin yksi vuoden vahvimmista genren tuotoksista tähän mennessä ja mikäli Stridin muut bändit kolahtavat löytyy tältäkin pitkäsoitolta takuulla ilon aiheita.
Kommenttien keskiarvo:
t:hylsy
Disarmonia Mundi ei ole pelkästään melodeppoa, vaan myös hyvää sellaista. Tiukkaakin tiukemmat riffit, sopivan muhkeat soundit, erittäin menevät kertosäkeet ja kaiken päälle vielä Soilworkin Speed lurittelemassa päälle tekevät tästä paketista niin maittavaa kuunneltavaa, että heikompiakin hirvittää.
Täytyy vaan ihmetellä Ettore Rigotti saavutusta, jos mies on kerta yksinään hoitanut melkein koko soittopuolen. Rummut eivät tyydy pelkkään tasaisen kompin jyystämiseen, sillä monipuolisia fillejä löytyy useammankin bändin tarpeisiin, kitarat tekevät jyhkeän vallin - johon voisi halutessaan vaikka päätään hakata - eikä Mikan mainitsema syntikkakaan pahemmin tarpeettomaksi tai turhaksi täytteeksi jää. Syntikka hoitaa pääasiassa taustalla kokonaisuuden tukemisen ja tulee esiin juuri oikeissa kohdissa oikeaan aikaan. Ja vielä kitarasoolot mainitakseni voisin sanoa, että paremmin sopivia saa hakea. Tilutusta ei nimeksikään vaan tarkkaan mietittyjä lirutuksia ja muita kikkoja suositaan.
Vahvimmillaan Fragments Of D-Generation taitaapi olla juuri kertosäkeissään. Erittäin menevät melodiat jäävät soimaan päähän pidemmäksikin aikaa, mikä ei tietenkään mikään huono asia ole.
Noh, mitäpä tässä enää turhia jauhamaan. Pakkohankinta, jos esim. Soilwork kuuluu lempiyhtyeiden joukkoon. Tällä hetkellä nostaisin Fragments:in Soilin uutuukaisten yläpuolelle lähinnä melodisuutisemmuutensa ansiosta. Kuunnelkaa itse ja päättäkää.