Music For Nations

Ruotsalainen glamrockyhtyeen uusin tuotos on huomattavasti radioystävällisempää kamaa kuin edeltäjänsä. Aikaisemman levyn rokkirevityksestä ei juuri näy jälkeäkään. Kahdeksankymmenluvun jenkkihevi on ilmeisesti ollut suurena innoittajana. Levyllä on pari ihan ookoota raitaa kuten avauspiisi That’s My Life ja kohtuullisesti rockaava Shame.Tämä ei kuitenkaan riitä pelastamaan kokonaisuutta. Suurin osa biiseistä on kuitenkin vähintäänkin keskinkertaisia alallaan. Jonkinlainen kliinisyys paistaa läpi kautta linjan.

Kotimaassaan tämä levy jää pahasti suurempiensa jalkoihin. Tämä johtuu osaksi siitä, että länsinaapurissamme on törkeän korkea taso rockrintamalla. Kädenojennus valtavirran suuntaa suuntaan ei ole onnistunut läheskään yhtä hyvin supertähdiltä kuin esimerkiksi Hellacopterssilta. Levyn nimessä yhtye kiittää siitä, että he saavat olla itsensä. Siis tätätäkö he tarkoittavat itsenään olemisilla. Hei; olkaa joku muu mielummin.