Club for Five: Ensi-ilta
Julkaistu: 29.10.2004
Arvostelija: Janne Kuusinen
Universal
Hiljaiset Osaajat iskevät jälleen! Susanna Hietala, Ninni Poijärvi, Tuomas Ahola, Jouni Kannisto ja Tuukka Haapaniemi ovat tehneet jo muutaman vuoden huolellista, tinkimätöntä työtä suomalaisen a cappella-musiikin parissa ja hyväksi. Heistä kenenkään nimeä ei ole keltaisella pohjalla kioskien ovissa näkynyt, eikä heistä kukaan ole pahemmin tilitellyt perheonnensa ja itämaisen seksin verrannollisuuksia. Kellään heistä ei ole ollut tarvetta todistella mitään ja päteä, ovatpahan vaan konsertoimalla antaneet musiikin puhua puolestaan.
A cappella on musiikkia, jossa soittimina ovat ainoastaan ihmisäänet. Se ei ole suoranaisesti kuoromusiikkia. Eikä pelkästään äänissä laulettavaa musiikkia. Taitavassa a cappellassa ihmisääni venäjää simuloimaan rumpuja, sordiinotrumpetteja, Mikki Hiirtä, tuubaa, you name it! Mutta ennen kaikkea (hyvä) a cappella on niin vaikea taiteen laji, ettei sen vaikeuden vahvistamiseen riitä tuhannen tuhatta v-sanaa.
Siinä missä suomalaisen a cappellan tienraivaaja Lauluyhtye Rajaton antaa paikoitellen jotenkin virkamiesmäisen kuvan, luottaa Club for Five luovan hulluuden ja huumorin voimaan. Tämä kuvastuu myös levyn kansivihkon hilpakoista esittelyteksteistä. Levyltä löytyy kolmetoista suomalaista suosikkia, joista kolme on lainakappaleita. Haapaniemi ja Kannisto vastaavat suurimmilta osin sovituksista, joissa voi seuraavassa tahdissa tapahtua aivan mitä tahansa.
Levy on niin täydellinen, että pelottaa. Se on täydellisen viilattua satsia sekä tuotannollisilta että musiikillisilta osin. Se ”täyttää kansainväliset mitat” ja ”2000-luvun asettamat vaatimukset” ja on ”valmis tuote”, mitä nuo sitten ikinä tarkoittavatkin. Levy tulee saamaan nivalan heikinheimoilta kritiikkiä paikoittaisesta urbaanista maj7-sointumaailmasta, mutta he tulevat olemaan väärässä: jos ei tätä poppoota viedä pian ulkomaille, niin silloin loppuu meikäläisen usko reiluun maailmaan lopullisesti.
Miksi tehdä sovitukset samalla tavalla kuin aina on tehty, kun kerran taitoa riittää vaikka mihin? On totta, että kikkailun puolella käydään vähän väliä, mutta kun svengaa tähän malliin, niin mitäpä tuosta. Esim. Muistan sua Elaine ja Kellä kulta, sillä onni ovat silkkaa vaudevilleä ja amerikkaa, mutta avautuvat varmasti myös ns. ”maallikoille”. Ufoimmasta päästä on versio Siks’ oon mä suruinen-tangosta, jonka sointumaailma antaa kuulijalle ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea olohuoneen sohvalla se, miltä amfetamiinilla täyteen pumpatusta suomalaisesta korpisoturista talvisodassa tuntui! Pakko on vielä mainita Mikkihiiri merihädässä, jonka kohdalla on sääli, ettei Malmstén-pappa elä enää, eikä edes Ragni-mamma: taitaa nimittäin originaali olla kohdannut voittajansa... Definitiiviseksi Versioksi® rankattakoon myös rekee Jukka Linkolan Oula, Take a Coca-Cola.
Onneksi Jupiterin kokoiset miinukset eivät liity itse asiaan, eli musiikkiin. Puhutaan, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko ottaa ensi viikolla käyttöön kuolemansynnit. Alkajaisiksi niitä asetetaan kaksi: tämän levyn ”Club Five” -etu- ja takakannet lääkepurkkiteksteineen, eri kokoisine 500-numeroineen, käsittämättömine suomifilmi-kiehkuroineen ja tunnistamattomaksi mustuneine tummansinisineen. Graafikko on hyvä renki, mutta huono isäntä! Asialla lienee ollut muutaman vuoden takaiset ”Rakettikeiu”-mainokset suunnitellut tapaus?
Silti: Club for Fiven ”Ensi-ilta” on vuoden 2004 hykerryttävin, hienoin, liikuttavin, hyväntuulisin ja hauskin kotimainen levyjulkaisu. Tulkaa nyt reaalimaailmaan sieltä DCplusplus:sta ja menkää ostamaan tämä platta, mieluummin kokoonpanon konsertin kautta. Valot pois, peukalo playlle ja ulko-oven varmuuslukko päälle, etteivät citykarhut tunge ensi yönä väkivalloin sisään juomaan wc-pöntöstä virtsaanne!
Tai muistakaa ainakin vetää.
Club For Five
" Club for Five on ennakkoluuloton uuden sukupolven a cappella -lauluyhtye, jonka erikoisuus on taidokas, instrumentaalinen äänenkäyttö. Yhtye valloittaa kekseliäillä tavoillaan tuottaa rytmimusiikkia kokonaan ilman soittimia: näet vain viisi laulajaa, mutta voit helposti kuvitella eteesi milloin salsa-orkesterin, milloin rock-bändin. Club for Fiven tulkintana moni tuttu sävelmä saa uuden, yllättävän ilmeen ja tunnelmat vaihtelevat rytmien huumasta pehmeiden äänimaisemien hyväilyyn."
Kotisivut: www.clubforfive.fi
(Päivitetty 20.12.2004)
Kommenttien keskiarvo:
-tykkäsin noista livenä ihan sikana. suosittelen kaikille jos tulee kohdalle!
MAHTAVAA!!!
Täytyy muistuttaa edellistä "kriitikkoa", että acappella musiikissa tarkoitus on tuottaa kaikki ihmisäänellä, ei ns. sämplereillä tai muilla vehkeillä. Björkin Medulla on kyllä hieno saavutus mutta acappellan kanssa sillä on aikans vähän tekemistä! Kyseinen musiikki ei ole lauluyhtyemusiikkia eikä sitä voisi esimerkiksi koskaan esittää livenä (kuten c45 esittää) muutenkuin taustanauhojen ja erilaisten koneiden kanssa!!
Jos Björk on edellisen kommentoijan mielestä parasta acapellaa,
acapella ei ole ehkä häntä varten... Noo, makuja on tosi monia :0) Lauluyhtyemusiikissa on kuitenkin kymysys jostain aivan muusta kun surrealistisista ääniefekteistä ja teknologiasta!
Club for five on maailmanlaajuisesti ehkä "yksi sadoista", mutta suomen mittakaavassa kiistatta totaalisen ainutlaatuinen ja poikeuksellinen porukka taidoiltaan ja upean kauniilta sovituksiltaan!!
Ensi-ilta on SUOMALAISEN MUSIIKIN merkkiteko - klassikkomateriaalia kannesta kanteen! "Hutilyönti" olisi jättää kuuntelematta tämä levy!
T:musiikinopiskelija
(mutta biisejä ne vois keksiä ittekkin)
Miten joku/jotkut voivat laulaa noin mielettömän ihanasti. Olen kuunnellut levyä päivittäin moneen kertaan sekä kajareista että kuulokkeilla ja löydän aina vain hienompia ja hienompia ääniä. Olen täysin myyty. Voiko tämä olla tästä maailmasta? Ei tähän arvosteluun kyllä riitä noi viisi tähteä alkuunkaan. Tuntuu, että ihokin kuuntelee noita mahdottoman upeita sointuja ja alkaa värähdellä.