Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 62 vierasta ja 1 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Haterush: Mark Of The Warrior
Arvioija: Toni Lyytikäinen
Arvio:

Black Lotus

Jos maailmassa jotain on liikaa, niin keskinkertaista powermetallia. Tämän vuoksi keskitason alittaville bändeille on vaikea ennustaa kovin valoisaa tulevaisuutta. Pahaksi onneksi ruotsalainen Haterush kuulostaa debyytillään juuri tällaiselta bändiltä. Levy kärsii jonkinlaisesta anemiasta vähän kaikessa kansitaiteesta lähtien aina äänimaailmaan ja biiseihin saakka. Promoversion kanteen oli jopa saatu aseteltua biisit väärän järjestykseen ja yksi puuttui sieltä kokonaan. Onhan toki vaatimattomista ulkoisista puitteista huolimattakin joskus tehty hienoa musiikkia, mutta valitettavasti näin ei ole asia Mark Of The Warriorin kohdalla.

Laulaja Stefan Embretsson laulaa kovaa ja korkealta ihan taidokkaasti, mutta miehen englannin ääntäminen ei ole sieltä ihan sujuvimmasta päästä. Muuten bändi hoitaa soitannollisen osuutensa kohtalaisen hyvin, mutta materiaali ei vain ole sellaista, että sillä voisi suuremmin loistaa. Mukana on tosin muutama ihan kuunneltavakin kappale, kuten esimerkiksi Solitude Solution ja Rise. Mutta mukaan mahtuu kuitenkin myös totaalisen hirveitä virityksiä joiden ansiosta tätä levyä ei tule vahingossakaan kuunneltua kokonaisuudessaan enää parin kerran jälkeen. Suosittelen tätä levyä erityisen lämpimästi niille, jotka aikovat kerätä joka ainoan maapallolla julkaistun powermetal-levyn, muiden kannattaa jättää tämä debyytti ihan suosiolla väliin. Ei tämä huonoin kuulemani levy ole, mutta rehelliseti sanottuna bändin pitäisi parantaa lähes eksponentiaalisesti, jos jonkinlaista menestystä aikovat urallaan saavuttaa.

Linkki: Haterush
Päivämäärä: 31.01.2005
Lukukertoja: 1182


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Haterush

Ruotsalaista power-metallia.

Stefan Embretsson - laulu
Jan Sandberg - kitara
Carl Berglund - kitara
Mats Vassejord - basso
Richard Holmgren - rummut

Kotisivut: www.haterush.com

(Päivitetty 16.04.2007)
Levyarviot:
Baptised In Fire

16.04.2007
Arvostelijana Jarmo Panula
Mark Of The Warrior

31.01.2005
Arvostelijana Toni Lyytikäinen