Julkaistu: 03.02.2005
Arvostelija: Mika Roth

Suomenkielistä folk-henkistä fantasiametallia soittava kouvolalainen seitsikko Kivimetsän Druidi heitti ensimmäisen keikkansa vasta kesäkuussa 2004. Huolimatta lyhyestä historiastaan bändi täräyttää kuitenkin heti tällä kolmen biisin debyytillään hakkunsa lupaavan tuntuiseen kultasuoneen.
Seitsikon musikiista nousevat nopeasti mieleen yhtyeet jotka on saatteessakin mainittu ”hengenheimolaisiksi”, eli kovasti soitto muistuttaa välillä Turisasta ja Moonsorrowia, eikä Ensiferumkaan ihan hirveän kaukana ole. Kivimetsän Druidin ilmaisu on kuitenkin aavistuksen kevyempää kuin em. yhtyeillä, mikä tässä tapauksessa on vain ja ainoastaan positiivinen asia. Suomenkielisistä vokaaleista vastaavat puhtaat osuudet hoitava Annika Laaksonen sekä murinat muriseva Joni Koskinen. Laaksosen laulua on todellinen ilo kuunnella, sillä neidon vahva ääni on ensinnäkin persoonallinen ja toisekseen musiikkiin lähestulkoon täydellisesti sopiva. Murina-osastosta ei voi sanoa ihan samaa, vaikka oikeilla jäljillä sielläkin ollaan. Koskinen ei vain tunnu saavan riittävästi puserrusta ja sielua konsonanttitykitykseensä, tekniikkakin on vielä hieman hakusessa.
Kolmesta biisistä jokaisella on omat vahvat hetkensä, vaikkakin toistuvassa kuuntelussa toisena soiva Veljet taitaa nousta omaksi suosikikseni. Jokaisesta biisistä saattaisi rohkeammalla lähestymistavalla saada vielä hieman lisää irti, mutta eipä lopputuloksessa nytkään juuri valittamista ole. Soundit eivät juuri häikäise, mutta eipä niiden vielä ensimmäisellä demolla tarvitsekaan leukoja lattiaan pudottaa. Avaus on nyt tehty ja alku lupaa tulevalta todella paljon, aika näyttää pystyykö bändi lunastamaan lupaukset – ja kenties jopa ylittämään ne.




Suomenkielistä folk-henkistä fantasiametallia soittava kouvolalainen seitsikko, joka löysi todellisen muotonsa keväällä 2004. Bändi on julkaissut kolme omakustannetta/demoa, tosin ensimmäinen demo oli lähinnä autotalli-viritelmä. Yhtyeen luomat äänimaailmat ovat vuoroin raskaita, vuoroin taas hyvinkin eteerisiä, yhtyeen selvästi merkittävin erikoispiirre on suomenkielinen naislaulu.
Joni Koskinen - kitara ja laulu
Antti Koskinen - koskettimet
Antti Rinkinen - kitara
Lukas Pearsall - koskettimet
Annika Laaksonen - laulu
Jouni Riihelä - basso
Ville Ryöti - rummut
Kotisivut: www.kivimetsandruidi.com
(Päivitetty 25.03.2006)
Kommenttien keskiarvo:



