Atlantic

Dan “The Automator” Nakamuran tekemisiä on tullut vuosien varrella seurattua suht’ tarkkaan, ja levyhyllyynkin asti miehen teoksista on päätynyt useampi – mm. Gorillazin, Lovagen ja viimeksi Head Automatican muodossa. Vaikka Nakamuran eri nimillä julkaisemat levyt ovat aina olleet laadultaan vähintäänkin kovaa keskitasoa, ei plakkariin ole napsunut sitä todellista mestariteosta.

Eikä napsu vieläkään. Nakamuran ja Prince Paulin luotsaaman HBMS:n kakkoslevy onnistuu viihdyttämään hetkellisesti, mutta aikaa kestäväksi klassikoksi siitä ei ole. Dan The Automatorin levyille on aina ollut tunnuksenomaista useiden vierailijoiden käyttö. White Peoplella tämä trendi on vedetty jo liiankin isoon potenssiin, sillä levyn featurointi-listalla löytyy ”vaatimattomasti” mm. seuraavat nimet; De La Soul, Mike Patton, Alex Kapranos (Franz Ferdinand), Mike Shinoda & Chester Bennington (Linkin Park), Jamie Cullum, The Mars Volta, Pharrell Williams & Julee Cruise (kyllä, se Twin Peaks-laulajaneito) ja kymmeniä muita. Kuten arvata saattaa, kuulostaa White People aivan yhtä kirjavalta ”leikkaa-ja-liimaa”-teokselta kuin vierailijalistakin. Idea sinänsä on hauska – annetaan jokaisen vieraan esitellä omia taitojaan valmiin taustan päällä – mutta levyn yhtenäisyyden se torpedoi armottoman tehokkaasti. Toisaalta, tämähän ei varmasti yllätä ketään esim. tuon aiemmin mainitun Lovage-levyn kuulleita.

Täydelliseksi sillisalaatti-levyksi ei White Peoplea voi kuitenkaan tituleerata. Nakamuran ja Paulin hyväntahtoisista ja lempeistä biiteistä voi nauttia, vaikkei vieraileva vokalisti olisikaan mieluista kuultavaa.