Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 50 vierasta ja 2 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Wasara: Meistä on maa täysi
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Roihu

Wasara julkaisi pari vuotta sitten debyyttilevynsä Kaiken kauniin loppu. Esikoinen vakuutti pienestä raakilemaisuudestaan huolimatta yhtyeen taidoista ja näkemyksestä, antaen samalla lupauksia jostain vieläkin hienommasta. Nyt toisen albumin ilmestyessä on tullut aika lunastaa noita lupauksia, ja siinä uutukainen totta vieköön onnistuu kaikin puolin. Wasara on nostanut suomenkielisen ja murhemielisen metallinsa laatua parilla asteella. Samalla yhtyeen soittoon ja sanottavaan on tullut hyvä määrä lisää omaa näkemystä ja persoonallisuutta. Kun esikoisella vaikutteet paistoivat vielä reilusti lävitse, voi nyt puhua reilusti Wasaran omasta tyylistä – ja se on näinä päivinä melkoinen saavutus, etenkin kun kyseessä on suomenkielinen alakulometalli.

Levyltä löytyy kymmenen varsinaisen biisin lisäksi yksi piiloraita, jonka tarkoitusta en tosin oikein ymmärtänyt. Vaimeasti kitaroilla käynnistyvä aloitusbiisi Tulen tuoja on malliesimerkki Wasaran kappaleesta. Sävellys lähtee hyvin rauhaisasta, miltei Amorphis-tyylisestä sointukulusta, jota kehitetään yhä raskaampaan suuntaan. Kolmesta kitarasta saadaan irti messevä soundi, ja soipa taustalla jopa haikea harmonikka kansallista väriä tuoden. Erityisen hienoa on huomata että vokalisti/kitaristi Antti Åström on kehittynyt laulajana kuluneiden parin vuoden aikana. Herra saakin tätä nykyä puhallettua henkeä niin matalaan murinaan, puhtaan lempeään lauluun, kuin raskaan kulmikkaaseen huutoonkin.

Helmikuussa nettisinglenä julkaistu Manan maille, on yllättäen levyn alkupuoliskon heikoimpia hetkiä. Kappaleesta löytyvät kyllä kaikki Wasaralle ominaiset elementit, mutta se jokin jää yrityksestä puuttumaan. Onkin omalla tavallaan huvittavaa, että sitä ennen soiva Valoni, voimani, sekä sen jälkeen esitettävä nimibiisi ovat vastaavasti pitkäsoiton vahvinta osaa. Ensinmainittu intoutuu loppukiihdytyksessä lähes thrashiksi, kun taas Meistä on maa täysi pystyy vangitsemaan syksyn surumielisyyden aivan omalla tavallaan. Hienolla melodialla ja kaunilla sanoilla varustettu Laskeudu yö ylleni, sekä päätöksenä soiva Siipesi, elämäsi ovat myös mainitsemisen arvoisia raitoja.

Wasara ottaa ison askeleen eteenpäin tällä toisella pitkäsoitollaan. Sävellykset ja sanoitukset ovat kehittyneet rutkasti yhtyeen itsensä näköisiksi. Tuotantopuolella Aaro Seppovaara on onnistunut uuttamaan bändistä esiin olennaisen, ja kun sounditkin pelaavat moitteetta on kasasssa yksi vuoden kovimmista suomimetalli levyistä.

Linkki: Wasara
Päivämäärä: 11.05.2005
Lukukertoja: 1665


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Wasara

Melodista mutta raskasta rockmetallia suomenkielellä.

Kotisivut: www.wasara.net

(Päivitetty 20.01.2006)
Levyarviot:
Meistä on maa täysi

11.05.2005
Arvostelijana Mika Roth
Kaiken kauniin loppu

10.07.2003
Arvostelijana Mika Roth

Livearviot:
Rauta, Wasara

17.01.2006
On The Rocks/Helsinki
Nummirockin perjantai

20.06.2003
Nummijärvi