Labrador

Acid House Kingsin viiden biisin ep-levy on mainio näyte ruotsalaisnelikon pop-sensibiliteetistä. Brittiläisen anorakkipopin perinteiden jatkajat ovat ehtineet jo melkein viidentoista vuoden ikään, mutta twee ei ole haalistunut. Kaksi näistä lauluista löytyy uudelta Sing Along With Acid House Kings -levyltä, joka on yhtyeen viides täyspitkä albumi. Niklas Angergårdin ja Julia Lannerheimin vaihdellessa lauluvastaavan paikkaa keskenään syntyy mies- ja naisääni-vuorottelusta piristävä lisä välillä kenties liiankin samasta puusta veistetylle ruotsi-indien villatakkiosastolle. Samaa tekevät toki monet muutkin skandinaaviset popparit, joiden seuraan on siunaantunut taitava naisvokalisti, kuten esimerkiksi Granada, Treeball ja The Wannadies.

Itse tykkään paljon enemmän niistä lauluista, joissa kaunisääninen Julia laulaa (Come Josephine, This Heart Is A Stone ja The Camera). Niklaksen ääni on hiukan väritön, vaikkakin asiansa mallikelpoisesti ajava kuulas ja hauras pop-ääni. Drama Insiden duettolaulu toimii myös mallikkaasti. Aurinkoisen akustinen kitara helkkää, kädet taputtavat toisiaan ja tamburiinia sekä hienot vokaaliharmoniat sekä tarttuvat pop-melodiat vievät jäätelön tapaan kielen mukanaan. Tästä pikkulevystä tulee kesä väkisinkin mieleen. Onneksi täyspitkän albumin mukana tulee karaoke-dvd, niin kesä on pelastettu, vaikkei auringon paisteettomuus jäätelöntäytteisiä kesäpäiviä soisikaan. Acid House Kingsin retro-pop on paljon velkaa sanfranciscolaiselle hippi-popille, brittiläiselle pop-perinteelle, Motownin tyttöbändeille ja 50-luvun poikabändeille sekä herkälle Simon & Garfunkel -vaikutteiselle singer-songwriter-traditiolle. Laadukasta pop-osaamista ja mukavaa kesämusiikkia huonojen kesähittien leimaaman sanan parhaimmassa merkityksessä.