Seinäjoen viriilin musiikkikansan keskuudesta nouseva Varttisäkki tarjoilee Korea -levyllään annoksen tujakkaa suomirokkia jostain Popedan ja Apulannan puoliväliltä. Tuo hassusti nimetty yhtye on ollut koossa jo vuodesta 1994, joten soittoaikaa on kertynyt. Jotenkin vaan pakkaa ihmetyttämään, että mikä on Otson, Johanneksen ja Pekan oikea kunnianhimon määrä? Sillä muuten ihan kelvollisen 10 –biisisen levyn loppuun on pakattu jopa kolme liveä, kotikaupungin ylpeydestä Provinssirockista ja nuorisotalomeiningeistä. Ihan on tymäköitä rytinöitä, mutta studiolla niistäkin olisi saanut varmasti paaaaljon paremman kuuloista kamaa. Kyllä liveenkin yleisöä riittää, hyvillä tallenteilla ennen muuta.

Kivasta avausraidasta Hedonismilandiasta minulle jäi täysin auki, että mikä se oikein on se taivaanporkkana? Tuhkassa ja Rihkamaa ovat aika perussuomirockralleja. Mitenkä kummassa? korostaa kertosäettä ja ajoittain laulajakitaristi Otson äänialat eivät tunnu aivan riittävän. Munakkuus, melodisuus ja meininki, mainitaan bändin kolmen ämmän mantrassa. Jep, niihin kyllä keskitytään.

Melko massiivinen Hullut sotilaat lähenee jo Popedaa, komea ralli marssin tahtiin. Apulantamaisen Älä tunne -lyriikat menevät hetkittäin melkoiseen umpikujaan ...mene sinne, tule tänne, älä tunne... Yksinkertainen on kaunista, mutta silti. Tästä eteenpäin potkitaan live-energialla. Millainenkahan on mahtanut olla meininki Eläin- ja Eiliseen -liveraitojen Provinssimyräkässä? Äänitys on ainakin ensinmainitulla suoraan sanottuna aivan paska. Kullille kiitos, kuten levynkansissa kauniisti kiitetään.