Editors: The Back Room

Pias

Onko yhtyeelle laskettava miinukseksi jos se kuulostaa pitkälti samalta kuin yhtye, joka on puolestaan pöllinyt oman soundinsa nipulta edellisen sukupolven tekijöitä? Jos popmusiikissa kaikki kuitenkin varastavat ideoita kaikilta, onko mahdollista kutsua ketään originaaliksi? Tai edes ”ensimmäiseksi joka löysi vuosikausia – jopa vuosikymmeniä – kateissa olleen soundin”? Pitääkö näitä asioita edes miettiä, eikö paljon tärkeämpää ole itse sisältö kuin missä kehyksissä se levylle puserrettu?

Edellämainitut kysymykset ovat nousseet esiin Editorsin The Back Room-levyn arvioissa. Eniten kuraa yhtye on saanut naamalleen siitä, että se kuulostaa hetkittäin jopa hämäävän paljon kaikkien suosikkiyhtye Interpolilta. Ja koska Interpol-häiskät olivat ensimmäisten joukossa keksimässä vallalla olevaa neo post punk-nimihirviötä uudelleen, ovat autuaana perässä hiihtäneet Editors-jäbät rikollisista suurimpia, tietenkin. Onneksi suurin osa ihmisistä on pystynyt jättämään tämänkaltaiset lokerointi-mietinnät sikseen ja keskittymään siihen itseensä, eli Editorsin musiikkiin. Hyvä niin, koska se ei ole lainkaan pöllömpää. Itse asiassa, jos vielä tuota Interpol-vertailua vie vielä pidemmälle, voi huomata ettei bändien materiaalin laadussa ole lähellekään niin suurta eroa kuin monet haluaisivat olevan. Aivan täydellisiä kappaleita The Back Roomilla on tosin vain yksi (Munich), mutta eipä vastaavasti Antics-levylläkään ollut montaa huippuhetkeä Evilin lisäksi. Muutama semihyvä (All Sparks, Bullets) kappale nostaa kuitenkin The Back Roomin keskivertoa paremmaksi kiekoksi – varsinkin kun yhtäkään sen siivuista ei voi varsinaiseksi hudiksi luokitella.

Mitä määrätietoisemmin Editors jaksaa uraansa viedä eteenpäin, sitä vaikeampi bändiä on tulevaisuudessa aiheettomasti kritisoida. Nykypäivän hektisessä ilmapiirissä on hyvä muistaa, että vain harva on parilla ensimmäisellä levyllään löytänyt ”sen oikean” juttunsa. Kuka vielä muistaa, mitä kuraa eräskin Radiohead julkaisi Pablo Honeylla. Tiivistetysti voisi sanoa: olen hyvin mielissäni Editorsin debyyttipitkäsoitosta. Täpinöitä ja addiktoitumista ei aiheuta, mutta sen verran kutinaa kuitenkin, että odotan jatkoa innolla.