Levyarvio

Echo And The Bunnymen: Siberia

***--
Youtube last.fm

Arvioi levyä:

Ohjeet/Säännöt levykommentointiin:
  1. Kirjoita kyseisestä levystä/arviosta/kommenteista.
  2. Vältä mauttomuuksia, kiroilua, epäasiallisuuksia.
  3. Yritä löytää uusi näkökulma, mitä muut eivät ole vielä löytäneet.
  4. Arvio tai sen kommentointi on yhden ihmisen mielipide. Mikäli olet eri mieltä, voit kriittisestikin kommentoida sitä tai vaikka arvioida levyn uudelleen. Muista kuitenkin perustella mielipiteesi.
Mitkä kommentit tullaan poistamaan:
  1. Vain muutaman sanan sisältävät kommentit.
  2. Kommentit, joissa on mauttomuuksia, kiroilua, epäasiallisuuksia.
  3. Kommentit, jotka toistavat aikaisempia kommentteja ja eivät näin ollen tuo mitään uutta.
  4. Tekstit, jotka eivät sisällä mitään kommentointia (esim. 'ihan mielettömän hyvä, osta levy, maailman paras bändi, rakastan eusebiusta, jee!!!!' -tyyppiset tekstit poistetaan).
Muista: Tämä on mahdollisuus piileville kriitikoille astua esiin.
T√§hdet:  Muista, ett√§ keskivertolevy on **1/2 tai ***. Vain aniharva levy on ***** tai 1/2.
Arviosi:

Halutessasi voit käyttää tekstissäsi myös seuraavia HTML -merkkejä:
<b> <i> <a> <em> <br> <strong> <blockquote> <tt> <li> <ol> <ul>

Kommenttien keskiarvo: ***1/2-

SamiN kommentoi 01.12.2005:
Pisteet: ****-
Mielestäni uusin Echo & the Bunnymen rokkaa varsin makeasti. Kiekolta löytyy useita komeita rokkipaloja, jotka saavat ainakin allekirjoittaneen niskan nykimään. Sideways Eight, Scissors in the hand, Parthenon Drive ovat varsin mainiota klassisen yksinkertaisia rockvetoja. Slovariosasto sitten on vähän niin ja näin..

Bändin biisit ovat aina olleet erittäin simppeleitä, ja viehätys on pitkälti perustunut hienoon yhtyesoundiin ja etenkin Ian McCullochin keekoiluun. Välillä oikein huvittaa miten äijä varjelee omaa cooliuttaan ja heittäytyy hienoiseen ylitulkintaan. Ja herran äänihän on kyllä omaa luokkaansa. Verrattuna vaikka muutaman vuoden takaiseen What are you going to do with your life -kiekkoon tuntuu yhtye olevan vedossa. Erittäin positiivinen yllätys!
SamiN kommentoi 20.10.2006:
Pisteet: ****-
Tulinpa kuunnelleeksi pitkästä aikaa "Echojen" Reverberation -levyä ja täytyy sanoa, että kyseessä on itse asiassa erinomainen levy. Toki asetelma on omituinen, ikään kuin Rolling Stones ilman Mick Jaggeria, mutta mielestäni jos levyä kuuntelee avoimin mielin paljastuu se erinomaiseksi rockalbumiksi. On tavallaan harmi, että Will Sergeantin useat parhaimmat sävellykset ovat juuri tällä levyllä. Soitto ja soundit ovat ensiluokkaiset, tuottajana on ollut herra, joka työskennellyt itsensä The Beatlesien kanssa.

Ja vaikka fanitankin Ian McCullockin tulkintaa kovasti, ei "vara-Ian", Noel Burke ei ole hassumpi laulaja. Hänellä oli vain edessään mahdoton tehtävä astua ikoniksi muodostuneen McCullockin saappaisiin. Välillä unohtaa kuuntelevansa Echoja, tämän tuntee ainoastaan Sergeantin loistavasta kitaratyöskentelystä. Jos kuuntelee vaikkapa pari vuotta myöhemmin ilmestynyttä Sueden loistavaa debyyttiä ei se ole kovinkaan kaukana Reverberationin tunnelmasta, erityisesti sävellysten osalta. Reverberationiin levyyn on vaikea suhtautua, mutta kyseessä on käsittämättömän aliarvostettu levy. Ja omituisesti tämä oli ensimmäinen Echo -levy, jota kuuntelin itse joskus vuonna 1991, tämän jälkeen vanhat echo -levyt ovat auenneet hiljalleen tämän loistokkuuden rinnalla. Toki tyylilaji on monilta osin erilainen kuin 1980 -luvun alun post-punk levyjen. Tällaista..:D
JariJ kommentoi 01.11.2006:
Pisteet: ***--
Täytyi kommentin takia kaivaa tuo arviossani parjaamani Reverberation hyllystä ja palautella mieliin mistä levyssä oli oikein kyse. Edellisestä kuuntelukerrasta olikin kulunut aikaa yli kymmenen vuotta, sillä löysin levyn kansista päivämäärämerkinnän 19.3.1996 (tuolloin tapanani oli merkitä levyihin niiden ostopäivä) ja muistan etten levyä ostamisen jälkeen kovinkaan paljon kuunnellut. (Ostin levyn muuten markalla kaveriltani, joka ehkä kertoo mitä mieltä hän siitä oli) Ei levy silloin(kaan) mitenkään erityisen paskalta kuulostanut, siihen oli vain vaikea suhtautua kun tuntui että kyseessä oli täysin eri bändi. Jotkut kitarajutut kuulostivat samoilta, mutta heti kun Burke avasi suunsa, tuntui ettei jokin vain ole oikein.

Sama tunne vaivaa levyä mielestäni vieläkin, mutta nyt voin (ehkä hieman vähemmän fanaattisena fanina) allekirjoittaa väitteen ihan kelvollisesta biisimateriaalista. Eikä toteutuksessakaan mitään suoranaista vikaa ole. Joistain levyn kohdista voi vetää linjoja tuon hetken vallitsevaan soundiin, esim. Stone Roses-tyyppisiä hetkiä levyllä on useampikin, mutta kyllä suurimman osan ajasta levyllä vallitsee ihan autenttinen Bunnymen-henki.

Vaikka hieman olenkin tässä takkia kääntelemässä, en silti tohdi nostaa Reverberationia lähellekään vaikkapa Crocodilesia tai varsinkaan Ocean Rainia. Pikemminkin kyse on Bunnyjen uran kierosta sivujuonteesta tai mielenkiintoisesta kuriositeetista.

Mutta hei, kukapa muistaa että The Doors julkaisi kaksi levyä ilman Jim Morrisonia?

Artistihaku
Artisti

Echo And The Bunnymen

Levyarviot