Schnitzel Records

Outous ei ole tyylilajeista helpoimpia. On yhtyeitä, jotka saavat pölynimurin huminankin kuulostamaan korkeamman tietoisuuden tuottamalta neronleimaukselta. Toisten epäonniset ryntäilyt tyylilajien viidakossa taas aiheuttavat parhaimmillaankin vain päänsärkyä ja rockpoliisien kiukkuista narinaa. Ween on kuitenkin yhtye, joka ei näissä yhteyksissä usein peräänkuulutetuista tyylitajuseikoista paljon tunnu stressaavan. Reilun kahdenkymmenen vuoden ikään ehtineen duon uusin tuotos, pääosin ennenkuulemattomasta ylijäämämateriaalista koostettu Shinola vol.1, on nimittäin anarkistisen hilpeä ja ilmeisen parodinen läpileikkaus pääasiassa 70-lukulaisista tyyleistä ja artisteista. Lopputulos on huikean värikäs ja poukkoileva, lämpimästä psykedeliapopista maaniseen industrial-sekoiluun ulottuva kattaus.

On vaikea keksiä toista bändiä, joka voisi laittaa samalle levylle sellaiset kappaleet kuin mainio Pink Floyd-pastissi Did You See Me? ja hysteerinen Big Fat Fuck, joka kuulostaa siltä kuin Kraftwerk olisi juuttunut ulottuvuuksien väliseen aika-ansaan Sielun Veljien lentävällä keikkabussilla. Jotta kokonaisuus ei pääsisi muodostumaan turhan ennalta-arvattavaksi, heitetään mukaan vähän Thin Lizzyn svengaavaa voimapoppia, kesäisistä hiekkarannoista muistuttavaa loungea ja tietenkin yksi Israelin räjähdysherkän lähihistorian ruodintaa iskelmälliseen panhuiluun naittava fiilistelypätkä. Kokonaisuutena albumi tuo kuitenkin mieleen edellä mainittujen sijaan pikemminkin Pavementin ja Beckin kaltaisia artisteja, joita yhdistävä tekijä kuitenkin liittynee lähinnä bändien dekonstruktiiviseen asenteeseen.

Shinolassa riittää varmasti bongattavaa popvisailijoille. Tosiasiassa levyn hienous kuitenkin piilee siinä, että kasvottoman plagioinnin sijaan Weenin ilkikurinen virne tuntuu ujuttautuneen jokaisen tyylin ytimeen ja löytäen niistä kaikista jotain, jonka se vilpittömästi tuntee itselleen rakkaaksi. Levyn kappaleet ovat niin tarttuvia ja kokonaisuus ihastuttavan suhteellisuudentajuton, ettei se varmasti jätä kylmäksi ketään, jolle popmusiikki on yksi tonkimista odottava menneiden ja tulevien roskasoundien kaatopaikka.