Godsplague: Triumph

Melscene

Godsplaguen toinen pitk�soitto ei j�� mill��n osa-alueella toiseksi, jos sit� l�htee vertaamaan vuoden 2004 lopulla julkaistuun Evilution debyyttiin. Jos tuolloin tulin miettineeksi onko nelj� t�hte� nyt v�h�n yl�kanttiin annettu arvio, huomaan nyt pohtivani josko nelj� t�hte� on ihan riitt�v� m��r� n�in kovalle kakkosly�nnille.

Godsplague on selv�sti tiivist�nyt raskaan ja alkuun kovin monivivahteisen tyylins� kirjoa sitten esikoiskiekon. T�ll� kertaa ne ��rip�iden kokeilut j��v�tkin puuttumaan yhdentoista nimikkeen joukosta, kun ryhm� keskitt�� suurimmat voimavaransa niille osa-alueille joilla se on vahvimmillaan. P��t�st� voi pit�� kaikin puolin viisaana ja onnistuneena, sill� Triumph on edelt�j��ns� sulavalinjaisempi tuotos, joka toden totta viel�p� kuulostaa erinomaisen paljon Godsplague nimiselt� orkesterilta. Aiemminhan isona ongelmana on ollut se, ett� ryhm� on huomattavasti kovempi tapaus keikka- kuin studio-lauteilla, eik� soundipolitiikkakaan ole ollut studiossa aina kaikkein onnistunein. N�m� ongelmat on tiedostettu my�s yhtyeen leiriss�, sill� Triumph on kuuleman mukaan ��nitetty niin liven� kuin mahdollista. N�in l�hinn� live-tilanteessa vapautuvat suunnattomat energiam��r�t on saatu vangittua jo tehokkaammin, vaikka toivomisen varaa j�� viel�kin hieman.

T�ss� ilmaisua kaikin puolin puhdistavassa ja soundeja suoristavassa prosessissa yhtyeen rock-puolta on tuotu voimakkaasti eteenp�in, ilman ett� niist� metalli-vivahteistakaan oltaisiin kuitenkaan aivan tyystin luovuttu. 70-luvun hikisen p�risev�� ��nimaailmaa on naitettu yhteen Panteran turpaanveto-metallin kanssa, ja hilpe�ss� nousuhumalassa oleva Peer G�nt hakee New Orleansin syv�� etel�� huokuvia kreoli-neitoja tanssiin. Triumph onkin n�in nimens� mukaisesti suoranainen voitto niin orkesterille itselleen, kuin koko tyylilajille suomenmaassa.