Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 74 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Lacuna Coil: Karmacode
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Century Media

Italian tällä hetkellä ehdottomasti menestynein goottirock pumppu Lacuna Coil on viimeaikoina saanut yhä vahvempaa jalansijaa Pohjois-Amerikassa. Erityisesti Yhdysvaltain markkinoilla kuusikko on nyt kuumaa kamaa ja se kiinnitettiin vastikään Ozzfestin esiintyjäksi. Ei liene yllätys, että levymyyntikin on kehittynyt suotuisissa merkeissä. Rapakon tällä puolen bändin voittokulku on sen sijaan huomattavasti vaisumpaa, eikä se taida vieläkään murtautua aivan genrensä terävimpään kärkeen uudella Karmacode levyllään.

Mikä sitten on vialla?
No, ensinnäkin kiekon soundeja on hiottu runsaalla ajalla ja oletettavasti vielä runsaammalla rahaläjällä niin kauan, että kappaleiden rosot, melodioiden iskut tai kertsien koukut eivät tahdo enää erottua kaiken hinkkaamisen alta. Soundit ovat toki teknisesti likipitäen täydelliset, mutta tuossa erehtymättömyydessä piilee myös yhtyeen pahin pulma. Hetkittäin nimittäin tuntuu siltä, kuin se olisi menettänyt tyystin inhimillisen puolensa. Näin lopputulos onkin luonteeltaan todellista replikantti-goottirockia, jossa virheille ei ole enää sijaa ja kaikki on vain laskelmoitua voitontavoittelua. Bändi on samanaikaisesti muokannut ilmaisuaan uuteen suuntaan, jossa yhteneväisyydet Evanescencen, Kornin ja muiden Pohjois-Amerikan suurten nimien kanssa ovat ilmeiset. Nämä temputhan eivät tule ainakaan vähentämään levymyyntilukuja...

Karmacode on teknisesti täydellinen, mutta sielullisesti tyhjyyttään kumiseva kokonaisuus. Aiemmilta levyiltä tuttu kuvasto käydään toki lävitse kaikkine sydänsuruineen, murheineen ja tummine sävyineen, mutta jotain aitoa ja arvokasta tästä nyt puuttuu. Kiekon parhaaksi siivuksi nousee vaivatta Depeche Mode laina Enjoy The Silence, jota on ryyditetty extra-kitaroilla. Yksikään yhtyeen omista viisuista ei nouse lähellekään kyseisen raidan tunnetta tai intensiteettiä, mikä onkin enemmän kuin kuvaavaa. Karmacode on monin tavoin takuuvarmaa listakamaa, jonka kestävyys voitaneen kuitenkin laskea ennemminkin päivissä kuin viikoissa.

Linkki: Lacuna Coil
Päivämäärä: 20.04.2006
Lukukertoja: 1829


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Lacuna Coil

Italialainen pitkän linjan goottirock yhtye.

Kotisivut: www.lacunacoil.it

(Päivitetty 11.08.2007)
Levyarviot:
Karmacode

20.04.2006
Arvostelijana Mika Roth

Livearviot:
Wacken Open Air – perjantai

03.08.2007
Wacken/Saksa