• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

John Lennon: The U.S. vs. John Lennon – Music From The Motion Picture

Capitol

Lähtökohtaa voi tuskin kukaan kiistää – maailma ei tarvitse enää yhtään uutta Lennon - tai Beatles-kokoelmaa. Kaikki oleellinen materiaali on kuulijoiden korviin jo saatettu, hiilipaperilta haiskahtavia vaihtoehtoisia versioita tai alkuperäisiä demohahmotelmia eivät kaipaa kuin anaalisen intoihimoiset diskofiilit. Toisaalta, niin kauan kuin nämä kokoelmat tutustuttavat jonkin uuden sukupolven edustajan tähän pop-musiikin kaanonin, tekevät ne tehtävänsä. Varmasti myös The U.S. vs. John Lennon-levyn myötä muutama avoin teini-ikäinen tajuaa, että ”iskän ja äiskän” (vai pitäisikö jo sanoa ”papan ja mummon”?) aikaan tehtiin hienoa musiikkia. Ja silloinhan niiden merkitys ylettyy aina kansansivitykselliselle tasolle asti.

The U.S. vs. John Lennon on mm. Fahrenheit 9/11-dokkarin tuottaneen porukan uusin katsaus Amerikan mätään lähimenneisyyteen. Elokuvan johtava tehtävänä on valottaa sitä faktaa, että suorapuheisuutensa vuoksi Lennon oli USA:n valtion ja FBIn mielissä ”epätoivoittu henkilö” tai jopa ”valtion vihollinen”. Vaikka Lennonin idealismi oli paikoin varsin lapsellistakin, otettiin miehen puheet valtion hallinnossa ilmeisen vakavasti, olihan kyse aikansa pop-idolista ja massojen esikuvasta. Nykyiseen ajankuvaan suhteuttettuna ajatus tuntuu varsin ristiriitaiselta – vai voisitteko kuvitella että esimerkiksi Robbie Williams tai Gwen Stefani joutuisivat Uncle Samin intensiivisen tarkkailun kohteiksi?

Musiikkinsa puolesta The U.S. vs. John Lennon on lähellä miehen Best of-settiä. Levyltä löytyvät niin imelimmät ja kuluneimmat jollotukset (Imagine, Give Peace A Change, Happy Xmas) kuin myös iskevimmät ja terävimmät manifestit (Nobody Told Me, I Found Out, Working Class Hero ja Instant Karma). Beatles-aikakautta edustaa vittuilevan hyväntuulinen Ballad Of John & Yoko ja ”uusia” luentoja on tarjolla Attica Statesta ja How Do You Sleep?-biisistä. Mitään uutta ne eivät kuitenkaan tarjoa. Ai niin, ja kaunis Oh My Love on pilattu Yokon turhanpäiväisellä höpötyksellä.

Kommenttien keskiarvo:

walrus kommentoi 02.11.2006:

Pisteet:

Levyä en ole kuullut, mutta kyllähän nämä Lennonit jo aika tarkkaan on plakkarissa. Voi olla, että maailma ei näitä TARVITSE, mutta miljoonat ihmiset HALUAVAT. Beatlesia ja Lennonia ei voi unohtaa kun on kerran niihin rakastunut ja ymmärtää, mitä ne todella tekivät.

JariJ kommentoi 06.11.2006:

Pisteet:

Niin, tämän kaltaiset levyt ovat useallakin tavalla vaikeita arvioitavia ,onhan kyseessä tavallaan koko länsimaisen popmusiikin kivajalka. En arviossani tällä kertaa keskittynyt siihen, vaan siihen raakaan faktaan että joka joulu tuntuu tuutista tuppaavaan jonkinlainen "uusi" Beatles/Lennon -levy. Musiikki on loistavaa ja täydellisesti ajan kulutuksen kestävää, mutta tämän tyyppinen kuppaaminen alkaa jo olla surkuhupaisaa. Eikä McCartneylla ja Yoko Onolla ole jo tarpeeksi pätäkkää taskuissaan?

PS. "Love"-levyä odotellessa.