Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 57 vierasta ja 1 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Baby Sweetcorn: New Low
Arvioija: Ilkka Valpasvuo
Arvio:

Karkia Mistika

Kaihoisaa piano-poppia soittava porilainen trio on saanut aikaan ensimmäisen bändilevynsä. Viime vuoden kesällä ilmestynyt Ghosts And Sunsets oli vielä pitkälti laulaja-pianisti Mikko Grönlundin soolo, nyt rumpali Eetu Elohaka ja basisti Jere Laiho ovat löytäneet oman paikkansa kiireettömästi vaeltavassa pop-maalailussa. Timo Nordlundin ja Jyrki Laihon vierailevat kitarat toimivat vain mausteina, eivät rakentavana osana yhtyeen soundia.

Molli on Baby Sweetcornin henkinen koti, mutta hommasta löytyy toki myös toivoa ja monessa kohtaa myös mukavan kiivasta menevyyttä. Sekä Grönlundin laulussa että pianossa on kuulasta ja haikeaa maalailevuutta, mutta hommassa hehkuu silti lämpö ja rauha. Mukavan kiivas poljento lähtee jo heti avausraidalla Navigators. Kuulaan herkkyyden vastapainona hallittu kiivaus toimii hyvin. Kylmistäkin sävyistä huolimatta alakuloisuus on aika kaukana Winning Horsesta, kitaravahvisteinen Already In Love taas rauhoittelee uneliaasti. Veikeällä bassokuviolla lähtevä Marble Arch kasvaa maalaillen, Sepian junnaileva ote jää ehkä hiukan polkemaan paikalleen. Hätäisen hallitulla pianolla juokseva Arsonist kiteyttää yhtyeen ”rauhaisan kiireen” kaavan. Nimibiisin letkeä poljento taas hymyilyttää kaiken kaihoisan kauneuden keskellä. Tunnelman puolesta onnistunein sävellys on toiseksi viimeiseksi jätetty Marya Zaleska, jossa kiireettömyys, humina, kaiho ja maalailevuus kohtaavat erinomaisesti.

Linkki: BSC @ DB
Päivämäärä: 26.12.2006
Lukukertoja: 1531


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Baby Sweetcorn

Kotimainen pianovoittoinen pop-trio Porista.

Mikko Grönlund - laulu ja piano
Jere Laiho - basso
Eetu Elohaka - rummut

Kotisivut: www.tulva.net/babysweetcorn

(Päivitetty 26.12.2006)
Levyarviot:
New Low

26.12.2006
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Ghosts And Sunsets

10.07.2005
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
There And Not Dare

17.09.2003
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Small Hour Drama

31.12.2002
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo