Lifeforce

Genretägi ´post-metal´ kuulostaa vähän hölmöltä, mutta ilmankaan ei pärjää. Muuten saa olla yhtenään luettelemassa, kuinka taas yksi bändi on valinnut alakseen Isis-tyylisen sludge-doomin, ja maustaa sitä post-rockista lainatuilla laajakaarisilla melodisilla kuvioilla. Näin esimerkiksi Espanjan Nahemah, jonka Second Philosophy -albumin alkupuoliskosta ei tarvitse paljoa enempää sanoa. Vokalistin monotoninen, valittava örinäkin on kuin suoraan Aaron Turnerin kurkusta.

Onneksi loppulevy antaa aihetta lisäkommentointiin. Keskivaiheilla seuraavat Change ja Labyrinthine Straight Ways herättävät kuulijan reippaalla tempolla, ja Subterranean Airports on jo aurinkoista radiorokkia. Phoenix palaa alun raskaaseen vellontaan, mutta tarjoilee pienen yllätyksen: melodista leadia vetää saksofoni! Vou. Tällaista lisää. Kautta levyn on myös ripoteltu tyylikkäitä kosketin- ja synakuvioita, joita ei ole eksplisiittisesti kreditoitu kellekään bändissä. Panee epäilemään, että studioon on houkuteltu progeurkuri antamaan vähän syvyyttä touhulle. Loppulevy oikeuttaa myös saatteen Opeth- ja Dark Tranquillity -rinnastukset, vaikka en itse olisi ehkä lähtenyt näiden läsnäoloa niin alleviivaamaan.

Kokonaisuutena Nahemahin levy jättää hieman ristiriitaisen olon. Ote on loistavan eklektinen, mukana on pari uudesta käyvää ideaa, ja albumin dramaattinen rakenne on virkistävä. Geneeristä vellontaa pitäisi kuitenkin karsia, ja hyvät ideat hioa iskevämmiksi. Tämäkin -tunnin mittainen- levy paranisi runsaasti pelkällä tiivistämisellä.