Jyväskyläläinen, vasta vajaan vuoden toimineen nelikon suoraviivainen suomirock on samaan aikaan sekä mukavan tuhdeilla kitaravalleilla rullaavaa että hyväntuulista. Sellaista pientä vaanivaa pohjavirettä kokonaisuudessa toki on, johtuen vallin lisäksi myös yhtyeen haaveellisesta otteesta. Positiivista maalailua siis. Sakari Heikkilän laulu kaartaa mukavalla kaarella, joskin sanailusta jää hiukan ontto jälkimaku. Toisaalta hieman runollisen oloiset kielikuvat ja riimittelyt viehättävät, toisaalta taas lopputulos ei vielä tahdo viedä mukanaan. Laulu on jotenkin ilmeetöntä, eniten tunnetta irtoaa päätösraidalta Aurinko.

Viiden biisin ep alkaa räjähdysherkällä riffittelyllä, josta Hiekan keskellä -kappaleen säe rauhoittuu ehkä hiukan liikaakin. Biisi kuitenkin nostetaan hyvään vauhtiin kerrossa. Silti vastakohtien kohtaaminen voisi olla sulavampaakin… Nelikon rokittelusta jää jotenkin huomattavasti viihdyttävämpi maku kuin kiireettömistä, lähes uneliaista säkeistä. Nimibiisin kaltaista kipakkuutta soisi jatkossa kuulevan lisää, kitarasta tulee kierosti mieleen My Cherona… Samoin Ansassa mouruavan kitaran tuominen melkoisen poppikseen kokonaisuuteen toimii kohtuu hyvin. Tiluttelusoolo-lopetus ja kaikki. Eli ihan mukava tuttavuus.