Kaihoro: Boulder

Sorbus Productions

Karhulan teollisuusalueelta, Kymijoen liejuisilta rannoilta on viime vuosina noussut tasaisesti toinen toistaan ankarampia b�ndej�, joiden leve�harteiset, parrakkaat ja ruutupaitaiset j�senet tuovan mieleen raavaan metsurilauman. N�in aloittaa Kaihoro uuden levyns� saatekirjeen. T�ss� pelataan vahvoilla mielikuvilla, kun levyn kannestakin tuijottaa todellinen koskien peto. Mutta b�ndill� on my�s katetta sanoilleen: heid�n Boulder-albuminsa on melkoinen siirtolohkare, joka her�tt�� kunnioitusta rouhean orgaanisella jyr�yksell��n.

Levy on sit� itse��n alusta asti, sill� avausraita Built on Stone starttaa h�peilem�tt�m�ll� kitarasoolon tyng�ll�, mink� j�lkeen siirryt��n reipastempoiseen rokkaukseen. Mutta my�s ilmaisun s�vykkyys k�y ilmi jo alkumetreill�, sill� biisiin on upotettu lyhyit�, uhkaavia urkuv�liosia. Kakkosraita Years of Christ veivaa v�h�n tasaisemmin, mutta sanoituksissa hyp�t��n nyt suoraan astraalitasoille, calculated by the grand masters - ihan kiva, mutta wtf?? Valittaa on sen sijaan pakko levyn viidennest� raidasta Flesh Barber, jossa olisi ollut suurta potentiaalia. Se antaa ymm�rt�� olevansa raikas tuulahdus, juuri sellainen mit� levy t�ss� kohtaa tarvitseekin, kun s�r�tt�mien kitaroiden helin� tahdittaa Markku Pihlajan vapautuneen itsevarmaa vetoa: I was wandering down the darkest roads, drunk and hungry, tired and exhausted... Heti per��n se kuitenkin j�m�ht�� levyn laahaavimpaan stoner-riffiin. T�ss� osien vahva kontrasti toimii itse��n vastaan, toinen lakaisee pois sen mit� toisella saavutetaan. Ralli onneksi reipastuu viel� loppua kohden, ja toimii hyv�n� johdantona levyn keskusbiisiksi nousevaan I Got the Beast in My Bloodiin. Se on todellakin villin pedon tapaan teutaroiva jyr�ys, jota urkus�estys viel� el�v�itt��. Eeppist�! Loppulevy j�� kuitenkin ik�v�n vaisuksi, vain monisyinen Upon the Question her�tt�� mielenkiinnon. Loppuivatko iskuriffit kesken?

Kaihoron voisi leimata stonermetal-b�ndiksi, mutta koen t�m�n tyypityksen harhaanjohtavaksi. L�hes kaikki viime vuosina kuulemani stoner on ollut raskaudessaan kuuntelukelvottoman tukkoista - vitsaus, johon Kaihoro sortuu vain hetkitt�in. Mieleeni tulee Mannhai, joka onnistui my�s viime levyll��n vapautumaan liiasta j�hmeydest�. Heill� t�t� avitti roima annos psykedelias�vyj�, ja hieman samantyyppisi� aineksia l�ytyy Boulderiltakin, vaikkeivat ne olekaan yht� pinnassa. Ennemmin n�m� vaikutteet on kierr�tetty jostain vanhan heviprogen (Uriah Heep, Deep Purple) huurujen kautta, ja muutenkin perinteinen hardrock on levyll� vahvasti l�sn�. Vaikka biisimateriaalin ep�tasaisuuden vuoksi ep�r�in viimeisen t�hdenpuolikkaan antamista, pelastavat levyn sen rentous ja vahva tunnelma. Jatkossa kuulisin mielell�ni kuitenkin juuri yhtyeen vapaammin hengitt�v��, irtonaisempaa puolta - v�hemm�n s�r��, enemm�n takapotkua.

Kommenttien keskiarvo:

Hansu kommentoi 17.03.2007:

Pisteet:

Stoner-genre on ollut kuolemaisillaan jo useampia vuosia, mutta Kaihoro kuuluu niihin harvoihin yhtyeisiin, jotka jaksavat seurata Black Sabbathin ja kumppaneiden jalanj�lki� edes jokseenkin uskollisesti. Puhtaasta stonerista ollaan kuitenkin kohtuullisen kaukana, oikeaa genre-m��ritelm�� voidaan etsi� stoner metallin ja reippaan hard rockin v�lilt�.
Boulder on Kaihoron toinen pitk�soitto ja se julkaistaan b�ndin oman levymerkin, Sorbus Productionsin alla. Liven� yhdess� p�iv�ss� ��nitetty debyytti Mainheadskull ker�si aikanaan loistavia arvosteluja ja sille oli varmasti vaikea l�hte� tekem��n samantasoista seuraajaa, mutta Boulderin voi sanoa onnistuneen v�hint��n kohtuullisesti. Simppeli kitaravetoinen m�iske on vied� jalat alta avauskappaleessa Built On Stone ja Helpless Situation on perinteist�, vahvaa kasarimeininki� parhaimmillaan. Toisessa p��ss� muutamat kehnot esitykset laskevat albumin kokonaisarvosanaa.
B�ndin yhteistoiminta on saumatonta. Rytmiryhm� Kaarlo Kukkonen ja Pasi Hakuli luovat musiikille vakaan pohjan, jolloin tyyliin sopien kitaristit Saku Hakuli ja Harri Pikka p��sev�t vahvasti esille. Muutamina hetkin�, erityisesti Call Of the Statue -kappaleessa laulaja Markku Pihlajan ��nt� voi tuskin erottaa itsest��n Bruce Dickinsonista, joten jo sill�kin perusteella vokalistin ty�n voi sanoa tehdyksi hyvin.
Boulderin edelt�j�� ylistettiin jatkuvalla sy�t�ll� raskaasta ja raa�asta meiningist�. Kova on meno t�ll�kin levyll�, mutta musiikki j�� v�h�n yksitoikkoiseksi biisien puuroutuessa jonkin verran toisiinsa. Yksil�in� biisit toimivat kerrassaan hyvin ja joukossa on my�s muutama ykk�sluokan stoner-pl�j�ys.