Aikamedia

Habakuk on kristillistä suomirockia esittävä ryhmä, joka tarjoilee kuulijalle uudella albumillaan kahdentoista kappaleen verran Sanomaa. Peräti seitsemänhenkinen orkesteri sisältää piristävästi standardiveivaajien lisäksi myös sähköviulistin ja saksofonistin, joten edellytyksiä mielenkiintoisen äänimaailman luomiseksi luulisi löytyvän. Ikävä kyllä bändin erittäin hyvin soitettu ja soundeiltaan virtaviivaisen puhtaaksi hiottu radioystävällisen poprock on jo formaattina vastenmielisen puhki kulunut, eivätkä kliseitä viljelevät, kristillistä etiikkaa sanahelinäksi redusoivat sanoitukset nekään onnistu tuomaan yhtälöön mitään kiinnostavaa. Ikkuna taivaisiin ja Maailmanrauhan puolesta-kappaleissa yhtye saa kyllä aikaan ihan mukiinmenevää riffittelyä ja hyvää draivia, mutta lyriikoiden yksiulotteinen latteus saa nämäkin ansiot unohtumaan nopeasti.

Usein hengellistä rockia arvioitaessa arvioija pyrkii olemaan korrekti, ja toteaa jonkun elämänkatsomukseltaan lähempänä yhtyeen linjaa olevan kuulijan luultavasti saavan musiikista ja sen sanomasta enemmän irti. Tässä tapauksessa moiseen selittelyyn ei kuitenkaan ole tarvetta. Jos sanoitusvihkosta voi puolessa minuutissa bongata rivit: ”Sen minkä kerran kylvää / Sitä myös kerran niittää… …Pienet kärpäset kasvavat / Silmissämme härkäsiksi paisuvat jo ne” (Anteeksiantava mieli) ja ”On syöjätärtä monta / Yksinäistä onnetonta / Ja sun pitää juosta niin kuin gaselli” (Poikaparka), voi yhtye puolestani huoletta vaikkapa jyrätä soittopelinsä asfaltin raaka-aineiksi sen kummempaa vahinkoa aiheuttamatta.

Kaikesta kyllä kuulee että kyseessä on joukko päteviä muusikoita, sillä bändi soittaa tiukasti yhteen ja kappaleiden soinnutuksesta löytyy merkkejä musiikin opiskelusta, mutta kuitenkin lopputulos on aivan liian ennalta arvattava ja yhdentekevä paria yllättävää viulukoukkua lukuun ottamatta. Rokkareiden vaalimaa vaarantunnetta ei aina tarvitsekaan tavoitella, mutta jotain pientä haastetta ja ristiriitaa soisi musiikissa kuitenkin olevan. Ehkäpä vuosi Afrikassa lähetystyössä toisi uutta syvyyttä yhtyeen ilmaisuun.