Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 64 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Ahven: 550 vuotta
Arvioija: Ilkka Valpasvuo
Arvio:

Särökästä poprockhäröilyä neljän biisin verran tarjoilee omakustannelevyllään Jämsän suunnalta lähtöisin oleva nelimiehinen Ahven –orkesteri. Vuodesta 1996 asti treenailleet miekkoset kulkevat musiikissaan samoissa maailmoissa ainakin YUP:n ja hetkittäin Absoluuttisen Nollapisteenkin kanssa. Puoskarimainen ivallinen lauluote sekä AbNo-tyyliset hitaammat kohdat ovat kuitenkin vain lisämausteita Ahvenen vedenalaisessa valtakunnassa, jota hallitsee kirjoitus- ja sävellysotteellaan Alice Cooperin musiikilliseksi sankarikseen tunnustava Ville Levaniemi, joka vastaa soitossa laulusta ja kitarasta. Stemmalaulussa on myös yhtyeen omaa leimaa, äänessä kuullaan niin rumpali Kalle Kauppista, kitaristi Sami Koskista kuin myös basisti Vesa Saviota.

Omaleimaista, sekavaa vai sekä että? Levyn avaa urheilujuhlahuudatuksella starttaava Ajetaanko Tandemilla?, jonka kertosäkeestä on aistittavissa Nollapistehenkistä sanoitteluleikkiä: Syytä itseäsi, isääsi ja äitiäsi, siskon diabetestä ja tynnyri-ladaa.... Levyn johtotähtenä toimivassa biisissä tutkiskellaan omintakeisesti suomalaista murjotuskulttuuria energisesti säröllä. Kasvukehitystä kuvataan kakkosraidalla Sydänmaa, Levaniemellä on päässään todella mielenkiintoinen lyyrinen maailma. Pettymyksiä (Vilson ’2) on ehkä levyn suoraviivaisin popralli, mollivoittoisesta leijailuväliosiosta juostaan säkeisiin, hyvää kauraa. Levyn päättää hyvin uhittelevasävyinen Hirvittävä mies. vanukasta ja irtokarkkia, kofeiinia ja voimajuomia puristelua ja kosketuksia, vihjailuja ja ehdotuksia palkintoja arvonnousuja luonnossa maksettuja jäsenmaksuja kaksipuolista hyväksikäyttöä... Tarinaa tosielämästä. Valitettavasti vastaavia hirvittäviä miehiä ja naisiakin löytyy.

Ahven, tuo rantavesien vesieläin, lataa tiskiin maukkaan omakustanteen, omaleimaisen ja toimivan. Mahdollisuuksia 550 vuotta antaa vaikka mihin, vaikka YUP:n manttelinperijäksi. Jatkossa nähdään, mihin Ahvenen uinti johtaa. Viriiliä elämää rantavesistä ainakin löytyy...

Linkki: Huomio Greenpeace, Ahven on jäänyt verkkoon!
Päivämäärä: 08.09.2002
Lukukertoja: 1382


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Ahven

Kotisivu: http://www.ahvenverkossa.cjb.net/
Levyarviot:
Hiekkakakkutyttö

08.02.2003
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
550 vuotta

08.09.2002
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo

Livearviot:
Ahven, Dupe, Lef Sacgedra ym.

04.10.2002
Galleria/Tre