Grau Records

Uskallan veikata irlantilaisen Mael Mórdhan pyrkivän kosketuksiin myyttisen taustansa kanssa: yhtye on ottanut nimensä tuhat vuotta sitten eläneeltä kuninkaalta, ja Gealtacht Mael Mórdhalla kuultavaa musiikkia on maustettu siellä täällä pienillä kansanmusiikkivaikutteluilla. Nämä jäävät kuitenkin pahasti syvällä uivan kitaravallin jalkoihin, ja yhtyeen varsinaiset musiikilliset juuret taitavatkin olla brittiläisessä melodisessa doom metalissa, johon on haettu sankarillista eeppisyyttä laukkahevistä tutuilla maneereilla.

Helppo vertailukohta löytyy yhtyeen maanmiehistä Primordialista, joiden kanssa he näyttävät tehneen yhden split-levynkin. Identtinen yhtyeiden soundi ei kuitenkaan ole, sillä Primordialin musiikki oli ainakin taannoin todistamallani keikalla paljon reipashenkisempää mättöä, kun taas Mael Mórdhan biisit ovat enimmäkseen hyvin raskassoutuisia ja jähmeitä. Levy- ja liveolosuhteiden vertailu ei ehkä ylipäätään ole kovin reilua, mutta yksi selkeä (ja rasittava) yhtymäkohtakin yhtyeillä on: molempien laulajat ölisevät niin pahasti nuotin tai koko biisin vierestä, että täytyy ihmetellä, onko heidät valittu bändiin äänenhallinnan vai muiden ominaisuuksien perusteella.

Lopulta levy kaatuu kuitenkin ilmaisun kokonaisvaltaiseen puuduttavuuteen. Vaikka sillä yritetäänkin yhdistellä vanhoja aineksia hieman uudella tavalla, ei niistä saada irti oikein mitään mielekästä, kun kaikki soittajien käsistä (ja jaloista) lähtevät kuviot tuntuvat tuhanteen kertaan kuulluilta.