Tamperelainen Kameleontti on allekirjoittaneelle tyystin uusi tuttavuus, vaikka Vähitellen vaikenee on jo ryhmän kolmas omakustanne. Vuosituhannen alkuhämäristä toiminnassa ollut ja matkan varrella muutaman rumpalinvaihdoksen läpikäynyt nelikko soittaa modernia, aggressiivista sekä menevää metallia.

Ensimmäisenä kuultava nimibiisi muistuttaa kovasti kotimaisesta Nicolesta, ja etenkin pohjalaisten viimeisimmästä pitkäsoitosta. Toisena soiva Kieroutuneet ja ankkuriosuudelle jätetty Siedätys ottavatkin sitten suunnakseen selvästi Pohjois-Amerikkalaisemman rytyytyksen, jossa Panteran ja Fear Factoryn kaltaiset nimet nousevat yrittämättä mieleen. Raskaita riffimuureja vahvistetaan tukevalla rytmiryhmän työskentelyllä, vokaalit karjutaan eetteriin asianmukaisella äreydellä sekä särmällä ja soundipolitiikka on kaikin puolin moderni.

Vähitellen vaikenee ei vakuuta persoonallisuudellaan, mutta osoittaa ryhmän kiistattoman biisintekotaidon. Jokainen kolmesta rallista puolustaa paikkaansa kokonaisuudessa, joka kuuntelukertojen myötä osoittaa vain vahvistumisen merkkejä. Kameleontti osuukin jo lähelle maalia, joten bändin tulevaisuus näyttää kaikin puolin valoisalta.