Deathlight Records

Tanskalainen black / dark metal skene on jäänyt allekirjoittaneelle miltei tyystin tuntemattomaksi. Eipä sen puoleen, jos Illnath edustaa tuon rintaman parhaimmistoa, en haluakaan tutustua koko ilmiöön koskaan tätä tarkemmin. Yhtyeen toinen pitkäsoitto, Second Skin of Harlequin, julkaistiin oikeastaan jo viime syksynä, mutta uuden levy-yhtiön myötä julkaisu nousi jälleen ajankohtaiseksi. On vaikea sanoa mikä Illnathin lukuisista huonoista puolista on se ikävin, joten keskitytään alkuun lyhyeksi hetkeksi niihin hyviin puoliin. Bändin jäsenet hallitsevat jokainen sarkansa, eikä laulajankaan suorituksessa löydy sen kummempaa teknistä ongelmaa.Onpa parissa kappaleessa jopa hetkellistä tarttuvuutta, mikä tosin on sangen katoavaista.

Albumin materiaali on kyhätty kasaan periaatteella, ”jos se toimii, se voidaan kopioida”. Näin on saatu kasaan iso läjä musiikkia, joka kuulostaa jatkuvasti jonkin toisen orkesterin halvalta ja paskoilla soundeilla soitetulta kopiolta. Erityisesti Cradle Of Filth on joutunut rankan ryöstön kohteeksi. Tämän lisäksi orkesterilla ei tunnu olevan minkäänlaatuista itsekritiikkiä tai tyylitajua, jonka johdosta sinänsä toimivia elementtejä paiskotaan sattumanvaraisesti yhteen. Jos tarkoitus on ollut miellyttää mahdollisimman monia yhtäaikaa, tulos ei voisi olla juuri heikompi. Sävellykset kahlaavat lävitse kaikki klisheiköt, kun metallia taotaan metritavarana ilman pienintäkään mielikuvituksen häivää. Harvoin sitä tulee törmättyä näin totaaliseen epäonnistumiseen, joten täytyy ihmetellä mitä levy-yhtiössä on oikein mietitty ja kuinka moni ihminen on kuullut tätä räpellystä, ennen kuin nimet on rustattu sopimuksiin.