Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 61 vierasta ja 3 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Valley Below: Running Rites
Arvioija: Tuomas Tiainen
Arvio:

VB Music

Valley Below on niitä yhtyeitä, joita ensialkuun kuunnellessa tuumaa musiikin olevan “ihan ok”, mutta joista myöhemmin tarkemman tutustumisen vaiheessa huomaa pitävänsä sitä enemmän, mitä kuuntelee. Tällaisesta tulee poikkeuksetta erittäin iloiseksi.

Running Rites on akustisena duona aloittaneen Valley Below´n debyyttialbumi. Sittemmin viisihenkiseksi kasvaneen yhtyeen sointi on raikas ja orgaaninen. Tunnelmat ovat vahvoja, ja jollain tapaa musiikista huokuu toiveikkuus – todella hieno asia etenkin silloin, kun kyynistely uhkaa viedä voimia. 60-lukulaisesta popista, 60/70-lukujen rokista ja folkista sekä 90-luvun voimapopista ammentavan Valley Below´n musiikki suorastaan tuntuu. Verrokkeina voitaisiin luetella vaikkapa sellaisia orkestereita kuin The Beatles, The Posies ja kotimainen Bookends. Jälkimmäisin siksi, että Valley Below´ssa soittaa samaa miehistöä kuin kirjatuissa (ja päinvastoin). Samanlaisesta melodioiden arvostamisesta on kyse kummankin yhtyeen tapauksessa.

VB:n melodiat ovat ajattomia. Vaikka monia kappaleista on kuorrutettu särökitaralla ja sovitukset ovat rock-estetiikan mukaisia, luulen, että aivan yhtä hyvin laulut toimisivat pelkistetympinäkin versioina. Valley Below ei luule, se tietää. Yhtye on keikkaillut niin duona, akustisesti kadulla (kerrankin hyvää katusoittomusiikkia) kuin klubeillakin. Tällainen toiminta on omissa kirjoissani osoitus sekä nöyryydestä biisien ja yleisön edessä että halusta löytää melodioiden ja muodon olennaisimmat piirteet.

Linkki: www.valleybelow.net
Päivämäärä: 23.05.2007
Lukukertoja: 643


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Valley Below

Akustisena duona aloittaneen, sittemmin viisihenkiseksi kasvaneen kotimaisen yhtyeen sointi on raikas ja orgaaninen. Tunnelmat ovat vahvoja ja musiikista huokuu toiveikkuus. Yhtye ammentaa 60-lukulaisesta popista, 60/70-lukujen rokista ja folkista sekä 90-luvun voimapopista.

Kotisivut: www.valleybelow.net

(Päivitetty 23.05.2007)
Levyarviot:
Running Rites

23.05.2007
Arvostelijana Tuomas Tiainen