Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 50 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Ebony Ark: When The City is Quiet
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Ascendance Records

Espanjalainen metalli on omien kokemusteni perusteella kuuluisaa lähinnä kahdesta asiasta. Ensinnäkin kunnon yhtyeet ovat tuhottoman harvassa ja toisekseen lähes jokainen näistä harvinaisuuksista on keskittynyt kulkemaan tiiviisti totuttuja polkuja pitkin, oma-aloitteisuuden loistaessa poissaolollaan.

Ebony Ark ei tee poikkeusta persoonallisuuden puolesta, mutta on tällä madridilaisella bändillä sentään yksi valttikortti käsissään. Laulajatar Beatriz Albertin äänen varaan voisi näet vaivatta luottaa heppoisempaakin materiaalia, sillä neidon melodinen, väkevä ja persoonallinen ote tuo kummasti väriä näinkin repaleiseen kokonaisuuteen. Albertin ääni onkin sellainen, että sitä kuuntelisi mieluusti, vaikka aiheena olisi vaikka Islannin kalastuslaivaston vuosiraportti. Laulajattaren tyylistä tulee parin mutkan kautta mieleen alankomaalaiset kanssasisaret, vaikka suora vertailu onkin suht turhaa. Soundipuoli on ryhmällä muutenkin hallussa, mutta ikävä kyllä kappaleet on kautta linjan venytetty liian pitkiksi. Muutamissa kohdin sentään, kuten esimerkiksi raskaammin möyryävän Endless Roadin aikana, bändin soiton rullaavuus saa kuitenkin luotua ihan todellista imua. Yllätinkin pari kertaa jalkani naputtelemasta tahtia lattiaan, kun espanjalaiset heittivät peliin parastaan.

Jatkuva genrestä toiseen loikinta ja muutamat suorastaan epäonnistuneet kokeilut painavat kuitekin kokonaisuuden lopulta harmillisen matalaksi. Lopputulos onkin lähinnä sekalainen joukko erilaisia, tunnelmametallin, menevämmän rockmetallin ja jopa kevyesti sinfonisen mätkeen kentillä liikkuvia kappaleita, joilla ei tunnu olevan paljoakaan yhteistä. Paitsi keskinkertaisuus ja Beatriz Albertin loistava ääni.

Päivämäärä: 15.02.2008
Lukukertoja: 387


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Ebony Ark

Espanjalainen tummasävyistä metallia komealla naislaululla tarjoava orkesteri.

(Päivitetty 15.02.2008)
Levyarviot:
When The City is Quiet

15.02.2008
Arvostelijana Mika Roth