Bad Taste

Tuskin kovinkaan moni kiistää sitä, että Danko Jones on kunnostautunut ennen kaikkea live-bändinä. Tästä on valitettavasti seurannut se, että trion levytykset ovat jääneet osin syyttä bändin keikkamaineen varjoon. Jokainen Danko-levytys on kuitenkin ollut yhä tiukemmin ytimeen pureutuvaa rokkia, josta on riisuttu kaikki ylimääräiset krumeluurit ja häröilyt. Ja kuten hyvin tiedetään, tällaisen perusarvoihin palauttavan musiikin säännöllinen nauttiminen on hyvinkin tervehdyttävää.

Jos kuitenkin pureudutaan hyvän meiningin, miehekkäiden riffien ja hoilotettavien kertosäkeiden taakse, tulevat Dankon ongelmat selvemmin esiin. Never Too Loudin kappaleet eivät vain pitkällisessä tarkastelussa kanna. Ytimekkyyden ja tiukan rajauksen ei välttämättä tarvitse tarkoittaa samaa kuin yksipuolisuus, mutta näin tällä levyllä valitettavan usein käy. Muutaman kerran, kuten City Streets-ja Forest For The Trees-biiseissä, Danko Jones onnistuu kuitenkin murtautumaan tämän kaavan ulkopuolelle ja heti jälki on selvästi terävämpää.

Viimeistään Never Too Loudin myötä Danko Jones voidaan lyödä osaksi sitä muuttumattomuuden ketjua, jonka tunnetuimpina edustajina ovat mm. AC/DC, Motörhead, Kiss ja Rolling Stones seisoneet. Jokainen päättäköön itse onko tämä hyvä juttu vai ei.

PS. Pakko vielä lopuksi purnata tätä Desibeliin lähetettyä promoa, joka nettilatauksen torpedoimiseksi on silvottu kymmeniin erillisiin raitoihin. Kuunteleminen alusta loppuun onnistuu kyllä normaalilla tavalla, mutta auta armias jos haluat vaihtaa vaikkapa kappaletta. Mukava naputella cd-soittimeen vaikkapa raita numero 91, jos nyt sattuisi kiinnostaa kuunnellä levyn nimikkokappale. Silti, on tämäkin huomattavasti inhimillisempi tapa kuin erityisesti hevipromoissa valitettavan yleinen beep-mutilointi.