Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 25 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

The Feeling: Join With Us
Arvioija: Jari Jokirinne
Arvio:

Island

Yltiötarttuvien melodioiden ja pehmorockin yhdistelmä ei näin ylöskirjoitettuna kuulosta kovinkaan kiinnostavalta reseptiltä. Joissain tapauksissa lopputulos voi kuitenkin olla enemmän kuin osiensa summa, tämän osoittivat jo ammoisella 70-luvulla mm. Bread, ELO, The Wings ja jopa Elton John. Brittiyhtye The Feeling onnistui samassa tempussa debyyttialbumillaan Twelwe Stops And Home, joka oli paitsi yksi vuoden 2006 suurimmista positiivisista yllättäjistä, myös vuodesta toiseen tehonsa osoittava ”kesälevy”.

Kakkoslevyllään The Feeling on kuitenkin vaikean tehtävän edessä. Huimia määriä (varsinkin Briteissä) myyneen ja osin kriitikoidenkin arvostaman debyytin jälkeen rimaa on nostettu joka saralla ja valitettavasti tämän voi Join With Us-levyllä aistia useaan kertaan. Rikkaat, paikoin ylitsepursuavatkin sovitukset ovat tallella, mutta pääasia, eli kappaleiden sisältö ei vain yrityksestäkään huolimatta tahdo riittää. Huolestuttavaa on myös se, että The Feeling on muutamissa kappaleissa lähtenyt sokeaan radiosoiton metsästykseen. Selkeimpänä esimerkkinä tästä on avausbiisi I Thought It Was Over, jolla The Feeling yrittää ilmeisesti lunastaa Duran Duranin aseman keskitien kiiltokuvapopin valtiaina. Kun kierrokset kuitenkin jälleen laskevat ja The Feeling palaa nostalgisempaan 70-luvun tunnelmointiin, on jälki silkkaa hunajaa. Mm. Without You, Join With Us ja I Did It For Everyone ovat suoraan popmuusikon oppikirjasta repäistyjä teoksia, niin hyvässä kuin pahassakin.

The Feelingista ei vieläkään ota selvää onko kyseessä lintu vai kala. Yhtyeen heittäessä kehiin täydellisen camp-vaihteen on mahdotonta sanoa, onko bändi Mikan ja The Arkin kaltainen tietoinen yliannostelija vai pelkästään omia mielihalujaan vilpittömästi esittelevä ryhmä. Ehkä juuri tämä ristiriita tekee The Feelingistä tämän päivän kyynisessä musiikkimaailmassa niin hellyttävän yhtyeen.

Linkki: www.thefeeling.com
Päivämäärä: 09.06.2008
Lukukertoja: 518


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

The Feeling

Yltiötarttuvia melodioita, pehmorockia ja ajatonta pop-ilmaisua yhdistelevä brittiyhtye.

Kotisivu: http://www.thefeeling.com/

(Päivitetty 09.06.2008)
Levyarviot:
Join With Us

09.06.2008
Arvostelijana Jari Jokirinne