9pm Records / Stupido

Vanhoja tietokonepelejä ja oikeastaan varmaan mitä tahansa, joka piippaa, tributoiva Desert Planet on niin sanotusti saanut jalkaa Euroopan oven väliin. Viimeisin kiertue on suunnannut Saksa-Itävalta-Sveitsi -akselille. Puhuisin kulttimaineesta, mikäli termi vain ei olisi niin loppuunkulutettu. Noteeratkaamme myös se, että DP vastaa maamme ensimmäisestä USB-muistitikku -musiikkijulkaisusta “Asaka-Osaka Virtual Highway”. Desert Planet kuuluu niihin satoihin maassamme toimiviin suuriin pieniin kokoonpanoihin, jotka eivät tule sinua kotoa hakemaan esim. tv:n kautta, vaan vaativat valveutuneisuutta, irtiottoa musiikkibisneksen tarjoamista orwelliaanisista ajatusmalleista.

Aiempi arkaainen kuusnelos-ote on muovautunut ja eskaloitunut tälle viidennelle pitkäsoitolle pieniin, tarttuviin, mosaiikkisiin elementteihin nojaaviin, suoraviivaisiin space-ryttyytyksiin. Samalla Moonrocks on Desert Planetin tähän saakka tasaisin kokonaisuus. Se ei onneksi tarkoita piisien monotonista samanlaisuutta: juuri kun aiemmin käytetty saundi pelästyttää, hyppää korvaan uusi. Muovisuus ja halpuus vältetään jälleen kerran, Desert Planetin käsissä plastiikka lähtee elämään. Levy kuulostaa mainiolla tavalla 80-luvun Urheiluruudun tunnarisävellyskilpailun soundtrack-levyltä.

Tällä kertaa on mainittava myös levyn ainutlaatuisista teknisistä ratkaisuista. Desert Planet on tällä levyllä hyödyntänyt ”circuit bendingiä” eli menetelmää, jossa elektronisen laitteen toimintaa muokataan lisäämällä uusia komponentteja tai kytkemällä vanhoja uudella tavalla, tuloksena vinkumista, hurinaa, huojunaa, kohinaa, pärinää: kierrätyselektroniikka-noisea! Tässä yhtye on tehnyt yhteistyötä helsinkiläisten bendaajien, ”Kokeellisen elektroniikan seuran” eli Koelsen kanssa.

Kursailemattomassa hämäryydessään upea kansitaide toivottavasti myös osaltaan houkuttelee yhtyeen pariin uusia minimaalielektron ystäviä. Mutta mitäpä noita väkisin ylihypeitse hankkimaan, sillä Desert Planetin kohdalla perinteinen ”Olisiko tämä jo heidän läpilyöntilevynsä?” -ajattelu ei päde. Tämä levy on samaa, erinomaista pörisevän kaheliuden jatkumoa kuin ennenkin, ja on oikeastaan yhdentekevää, onko se valtakunnanradioiden voimasoittolistoilla tai levymyyntitilastojen kärjessä. Trio Jukka Tarkiainen, Jari Mikkola ja Antti Hovila, tuo suomalaisista avaruus-speedball -kokoonpanoista ultimaattisin, on koko olemassaolonsa ajan ollut yhtä pitkää läpilyöntiä. Ja kun ulkomaillakin tykätään, niin mikäs siinä on ollessa!

Pienenä perseellepotkuna/evästyksenä mainitsisin vain, että Desert Planetin kannattaa luottaa täysin itseensä. En oikein lämmennyt sille, että levy loppuu cover-versioon Blade Runner -teemasta, niin keikkabravuuri kuin onkin...

Tähän yhtyeeseen olen aina liittänyt sen kuuluisan luovan hulluuden. Kerrankin voin sanoa, että se joka myy, on hullu. Mitä positiivisimmassa mielessä. Olen jälleen kerran vaikuttunut, jatkakaa samaan tapaan, aavikkoplaneetan pojat, ja varokaa sähköiskuja epästandardeissa luomisprosesseissanne!